maanantai 24. kesäkuuta 2013

Jos on onnellinen niin tarviiks sitä edes sanoa?

kiirjat2
mmavajaisporukka
ylppärit5
puuhelin¨

Moikka moi! Mä olen oikeasti todella pahoillani tästä postailukatkoksesta, mutta mulla on ollut todella kiireinen kevät. Okei, kiireessä ei saisi jättää tekemättä rakkaita asioita. Silti jostakin oli karsittava ja se oli sitten blogi -kuinka yllättävää? Koulu, töiden, kirjoitusten, harrastusten ja sadan muun asian yhdistäminen on aika haastavaa välillä. Kaikesta olen kuitenkin selvinnyt hengissä ja melko onnellisenakin. Rakastan takoa rautaa silloin, kun se on kuumaa!!

Ensinnäkin siis keväällä oli kirjoitukset, elämäni ensimmäiset ja suhteellisen hyvinhän ne menivätkin. Hissasta tuli M johon en todellakaan ole tyytyväinen, sillä paperi lähti lautakuntaan E:nä. No ensi keväänä uudestaan kokeilemaan ja hakemaan sitä kirkkainta arvosanaa eli L. Yhteiskuntaopista tuli myöskin M, joka oli mun lukuintoon ja tasoon nähden todella hyvä. Siitä nyt voi olla tyytyväinen. Voin antaa teille tuleville kirjoittajille pienen vinkin. Miettikään muutamaan kertaan a) kirjoitatteko jo 2. vuosikurssin keväällä ja b) montako ainetta. Itselleni tuo kaksi oli ihan maksimi ja jos nyt pohtisin uudelleen niin en varmasti kirjottaisi kuin yhden aineen. Koulun ja ylppäreihin lukemisen yhdistäminen on oikeasti aika rankkaa. Siitä mua pelotteli opo ja opettajat, mutten ottanut tosissani ja kirjoitin sitten hissan sekä yhteiskuntaopin. Toinen vinkki kaikille kirjoittajille, jos teille tulee olo ''Mä en pysty tähän! En todellakaan mee kokeeseen'' muutamaa viikko tai päivä ennen kirjoituksia niin MENKÄÄ kokeeseen, ihan oikeasti. Kannattaa käydä ainakin kokeilemassa, tiedä vaikka tulisi kuinka hyvä arvosana.

Kirjoitusten jälkeen aloitin heti työt tuolla kesätyöpaikassani liikenneasemalla ja sitten on tullut tehtyä näitä erilaisia projekteja, kuten jääkiekon MM-kisat. Tuossa kuvassa on kisojen avajaistiimiä. Itse kuuluin seremonioihin ja avajaisiin 2 päivää, sillä olin luistelemassa kisojen avajaisissa. Ihan sairaan hienoa olla jäällä 13000 ihmisen edessä ja telvisiokatsojien. Ei edes jännittänyt yhtään! Muuten kisoissa toimin taas tutussa ja turvallisessa kisatoimistossa. Mulla on kauhea ikävä meidän tiimiä, joka oli 2. kisat koossa. :(

Noooo... Kesäloma alkoi ja itse nyt tällä kertaa en vielä valmistunut, mutta mun kavereista tuli ylioppineita, joten juhlia tuli muutaman kierrettyä. Tuossa kuvassa olen perhetuttuni juhlissa. Kesäloman kunniaksi sain myös elämäni ensimmäisen stipendin (todella oudoilla perusteilla) ja kurssiotteen käteen, josta käy ilmi suoritetut 74 kurssia. What a feeling!! Ei oo enään montaa aamua! ;)

Tuli hommattua uusi puhelinkin tuossa, kun vanha sanoi sopimuksensa irti erään onnettomuuden seurauksena eli edelleenkin kuvailu jatkuu myös iPhone 4, mutta vain valkoisella sellaisella.

Palaamisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää ja ilman palautetta ei voi parantaa, kiitos! ♥