Näytetään tekstit, joissa on tunniste outfit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste outfit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. lokakuuta 2015

Lokakuu

Heipparallaa! Ompas siitä pitkä aika, kun viimeeksi tänne olen kirjoitellut! Kyseiset kuvat on otettu elokuun loppupuolella -kesän viimeisinä lämpiminä ja valoisina iltoina. Nämä kuvat on tarkoitus ollut postata tänne monen monta hassua kertaa, mutta kun ei ole ollut aikaa ja kirjoittaminenkaan ei ole oikein ottanut tuulta alleen, joten päätin tulla masentamaan nyt kaikkia ihanan lämpöisillä ja aurinkoisilla kuvilla.

ELOKUUUUUU
elokuunyöt1 elokuunyöt3elokuunyöt
//Paita ONLY//
//Shortsit BIKBOK//
//Kengät TED BAKER//
//Kello MICHAEL KORS//
//Rannekoru TAIKA-KORUT//

Kesä tosissaan oli ja meni yhdessä hujauksessa ohi. Summer Bucket Listin asioista ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa, sillä olin lähinnä koko kesän töissä ja paiskin pariakin vuoroa päivässä töitä. Tosin olen kyllä todella iloinen ja tyytyväinen siitä mitä opin töissä. Ikinä en olisi uskonut, että saan noin ihanan, opettavaisen ja vaativan kesätyöpaikan, josta on todella paljon apua nykyisissä opinnoissa ja tulevaisuudessa työelämässä.

Mennyt kesä ja syksy on ollut mulle ehkä opettavaisin moneen vuoteen. Rehellisesti sanottuna koen, että olen kasvanut henkisesti muutamassa kuukaudessa enemmän kuin viimeisen viiden vuoden aikana. Niin paljon uusia asioita, niin paljon muuttujia ja niin paljon menetyksiä, saavutuksia, iloja ja suruja, ihania asioita, odotusta sekä jännitystä.

Reilu kuukausi sitten suuntasin täysin tuntemattomaan -Kouvolaan, ammattikorkeakouluun. Vietin monia unettomia öitä ennen aloitusta ja olinkin sitä mieltä etten mene koko kouluun, koska en tunne sieltä ketään. enkä halua uusia ihmisiä elämääni tai tutustua keneenkään. Loppujen lopuksi aika äkkiä uudet kaverit ja porukat löytyivät. Koulun nopeatempoisuus ja itsenäisesti suoritettavien tehtävien määrä yllätti -siihen on vielä totuttelemista sekä rytmittämistä paljon.. Oon todella paljon tykännyt olla täällä, koulu on ihan ok ja ihmiset mukavia.

Sain myös tietää vähän aikaa sitten, että minusta on tulossa kummitäti ja parhaasta ystävästäni äiti. Alkuun tieto parhaan kaverin raskaudesta oli hiukan hämmentävä ja ehkä jopa pelottavakin, sillä pelkäsin, että menetän kaverini lapsen myötä tai jotakin yhtä absurdia. Tuskimpa tuo mun kaveri on mihinkään katoamassa. Elämä vaan muuttuu ja menee eteenpäin -ihan hyvä, että meidänkin kaveripiiri alkaa pikku hiljaa ''aikuistumaan'' sekä pääsee kohti unelmiaan. Tällä hetkellä odotan jo kovasti, että pääsisin näkemään pienen suloisen käärön. Odotuksen aikana the-hullu-kummitäti shoppailee kaikkea pientä, karkinväristä ja ihanaa.

Mitä mulle sitten kuuluu? Mulle kuuluu tosi hyvää! Tykkään todella paljon olla Kouvolassa ja oonkin saanut täältä ihania uusia kavereita. Mulla on pitkästä aikaa hyvä, rauhallinen olo ja musta tuntuu, että olen nyt vihdoinkin löytänyt the-place-to-be -paikan itselleni. Sopivan kokoinen paikka pikkukaupungin tytölle ja yllättävän viihtyisä, vaikka kaupungin maine on todellisuutta huonompi. Koulu voisi toki olla mielenkiintoisempaa, kun ns. ''peruskurssien'' sisällöt ovat mulle jo aiemmista opinnoista tutumpia ja odotinkin, että opiskelu olisi haastavampaa kuin mitä se todellisuudessa on. Myös kaikenlaisissa blogihipoissa on tullut juostua pääkaupunkiseudulla, joten niistä myöhemmin lisää! :)

Mutta... Lähden nyt takaisin opiskelemaan henkilöstöhallintoa! Palataan!

Miten teillä muuten menee siellä ruudun toisella puolella?

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Morjesta!


ti3.3. ti3.3.2 ti3.3.1



Morjesta morjesta!! Mulla ei ole juurikaan ollut syksyn ja talven aikana hirveästi kerrottavaa sekä aika todella kortilla, sillä olen yrittänyt yhdistää opiskelut, työt, harrastukset ja kaiken muun elämän.

En yhtään muista kerroinko blogin puolella, että pääsin opiskelemaan Mikkelin Ammattikorkeakouluun yhteisöpedagogiikkaa ja syksyllä piti aloittaa siellä opinnot. No elämä heitteli ja hylkäsin opiskelupaikan -suurimpana syynä oli asunnottomuus eli Mikkelistä ei vain löytynyt mulle kämppää, kun opiskelupaikan vastaanottoaika alkoi olla päättymäisillään niin tunne vaan vahvistui ettei tämä ole mun juttu eikä tätä mulle ole tarkoitettu, sillä asuntoakaan ei tunnu löytyvän. Voin kertoa, että kyseinen päätös oli elämäni paras, enkä ole katunut sitä päivääkään -joku voi tottakai pitää minua hulluna, mutta mun mielestä pitää tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu ja mitä sydän sanoo.

Välivuosi kuitenkin oli elämäni huonoin ratkaisu. Kyllästyinkin siihen jo elokuun puolivälin tienoo, kun kaikki kaverit olivat muuttaneet toisille paikkakunnille opiskelemaan ja loputkin täällä olevat olivat päivät koulussa tai töissä -todellisuudessa ''aikuisuus'' ja velvollisuudet iskivät kovaa päin naamaa, joten päätin vielä lähteä opiskelemaan.

Tällä hetkellä opiskelen Koulutuskeskus Salpauksessa liiketalouden perustutkintoa. Valmistua pitäisi keväällä 2016. Todistuksessa lukee talous- ja toimistopalveluiden merkonomi. Tämä väliopiskelutyövuosi on kyllä selkeyttänyt aivan hirvittävästi tulevaisuuden suunnitelmia ja miksi oikeasti haluan isona. Voi hitsi, että olin vuosi sitten keväällä aivan kuutamolla valinnoissani. Tiedän ettei minusta välttämättä ikinä tule kirjanpitäjää, vaikka nyt kyseistä alaa opiskelen, mutta kyseinen koulutus on todella hyvä pohja tulevaisuuteen -lähti sitten yrittäjäksi tai työntekijäksi jonnekin yritykseen. Talous ja raha, kun nyt sanelevat aika monia asioita maailmassa. Toisaalta taas tykkään todella paljon kirjanpidosta, palkanlaskennasta ja taloushallinnosta.

Se siitä opiskeluista.. Syksyn ja talven aikana olen saanut tehdä ihanaa, antoisaa ja mielenkiintoista työtä Mestisjoukkue Peliittojen kuuluttajana. En ikinä aiemmin olisi uskonut kuinka vaikeaa on oikeasti kuuluttaa matseja -kehitystä kyllä on tapahtunut, mutta melkein jokaisessa pelissä joku kämmi käy. Meillä on sairaan hyvä toimitsijatiimi Heinolassa ja aivan sairaan hauskaa yhdessä.

Paljon on muutakin tapahtunut elämässä, mutta niistä ehkä myöhemmin lisää.. :)

Oh! Kaipaan niin paljon kesää ja aurinkoa. Onneksi koneen syövereistä vielä löytyy kuvia aurinkoisesta ja polttavan lämpimästä Porvoosta. Mulle kelpaisi äkkilähtö jonnekin kauas pois aurinkoon ja lämpimään, mutta työt sekä opiskelut estävät sen. Tule siis jo kesä Suomeen!

Miten teillä on kulunut piiiiitkän pitkä ja harmaa talvi?

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Week 17

blogiin28.4.4
blogiin28.4.2
blogiin28.4.3
blogiin28.4.1
//Tunika PROMOD//
//Leggingsit VILA//
//Trenssi ESPRIT//
//Tennarit CONVERSE//
//Aurinkolasit GLITTER//
Sori, sori ja sori!! En ole unohtanut teitä, mutta kun tuntuu, että pitäisi olla samaan aikaan vähintäänkin kolmessa paikassa niin bloggailu on vähän kärsinyt siitä. Ei, en ole juossut missään blogitapahtumissa tai vastaavissa, minkä takia niin monet bloggaajat ovat ''kiireisiä''. Vaan mä olen ihan raa'asti ollut töissä -vapaaehtoistöissä Lappeenrannassa.

Tosissaan viime viikko hurahti Poikien alle 18-vuotiaiden jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen parissa Lappeenrannassa. Itselleni kisat olivat 16. joissa olen ollut töissä ja 5. jääkiekon parissa. Kyllä se parinkympin raja varmaan pian rikkoutuu. Ehkäpä ensi vuonna. Vapaaehtoisuus ja kisatyö on siis todella tuttua -kerran, kun on eksynyt kisajunan kyytiin niin kilometrejä kertyy eikä loppua näy tai ainakin itse olen tykännyt todella paljon kisoissa mukana. Tällä kertaa työskentelin akkreditoinnissa, lipunmyynnissä ja infopisteellä. Entuudestaan tuttuja hommia nuokin, mutta aina niihin on kiva palata. Meillä oli tosi kiva työporukka ja hauskaa eikä mitään turhaa pingottamista. Vähän on kisaväsymystä havaittavissa, mutta eiköhän se tästä laannu pikku hiljaa!

Siis mitä mulle oikeasti kuuluu ja miten menee niin todella hyvin. Pääsen ensi viikonlopuksi töihin ja vähän reilu viikon päästä lähdetään Tallinnaan käymään pikavisiitillä. On oikeasti pitkästä pitkästä aikaa kivaa mennä palkallisiin töihin niin saa vähän omaa rahaa käyttöön ja tuo karkumatka Tallinnaan tulee ihan hyvään rakoon. Nyt pitäisi jaksaa ahertaa nuo ylioppilasjuhlakutsut valmiiksi ja keksiä mitä niihin kirjoittaa. Joo siis sain tosi hyvän idean askarrella kutsut alusta asti itse ja kun niitä pitäisi tehdä about 50 kappaletta -voi morjes! Ehkä mä selviän tästäkin projektista, kunhan vain jaksaisin siihen ryhtyä. Vähitellen pitäisi alkaa leipomaan juhliin pikkuleipiä ja muuta mukavaa, mitkä säilyy pidemmän aikaa hyvinä niin ei tulisi viimeisen illan paniikkia. Jee, vappukin jo kolkuttelee ovella ja simat on pullotettu!

Kuulemisiin! Lähden leipomaan :)

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Push Play, Stop Rewind

asu10.4.1 asu10.4.3 asu10.4.6
asu10.4.8
asu10.4.9
//Tunika H&M//
//Trenssi ESPRIT//
//Leggingsit VILA//
//Kaulakoru CAILAP//
//Korvakorut CAILAP//
//Tennarit CONVERSE//
//Aurinkolasit GLITTER//
Hola hola! Minne tämä viikko on taas kadonnut? Tänäänhän on jo torstai! No onneksi viikko alkaa olla loppumaisillaan, sillä odottelen kovasti viikonlopun rientoja Helsingin suunnilla. Lauantaina olisi tarkoitus suunnistaa Indiedays Inspiration Dayhin.

Päivien katoaminen voi johtua siitäkin, että taas vaihteeksi mulla on ollut aika tiukka kokoustamisviikko eri järjestöjen ja toimijoiden kanssa. Olen huomannut, että luottamustoimiin uppoaa yllättävän paljon aikaa, koska kokouksiin pitää lukea esityslistat, kokousten jälkeen pöytäkirjat ja vieläpä kokousten välillä kontaktoida eri toimijoita, pitää yhteyttä tärkeisiin ihmisiin sekä ideoida uusia juttuja. Voi kuulostaa tosi tylsältä, mutta itse ainakin koen kaiken uuden hyödyllisenä oppina ja olenkin oppinut paljon erilaista hankkeista ja projekteista -aina suunnittelusta rahoituksen hakuun ja rahoituksesta toteutukseen. Uskoisin, että kaikesta on hyötyä tulevaisuudessa. Päädyin sitten minne tahansa töihin tai opiskelemaan.

Eilen olin kokoustamassa Helsingissä. Pääkaupunkia kohti lähdin kotoa varhain aamulla. Ai, että mä vihaan klo 6 herätyksiä. Nopea suihku ja pyörällä rautatieasemalle -ajattelin kaunistua junassa. Arvatkaapa mitä! Mua odotti mun meikkilaukussa pieni katastrofi, sillä meikkivoide oli yön aikana päättänyt kiertyä itsekseen auki ja koko tuubi oli valunut meikkilaukun sisälle sotkien muun sisällön täydellisesti. Siinä vaiheessa meinas tulla pieni itkupotkuraivari. Onneksi kuitenkin sain vähän voidetta kasvoille ja loihdittua jonkinlaisen meikin kasvoille. Voiteen menetyskin meinaa itkettää, sillä purnukan sattui olemaan aika uusi ja täysi. No eihän vahingoille mitään voi ja en ole varmasti ainoa, jolle tuo on käynyt.

Oon ollut vieläkin vähän kipeä viikonloppuisesta episodista nimeltä ruokamyrkytys ja ilmeisesti niskat sekä hartiat on niin jumissa, että poden jonkin asteista migreenimaratonia. Tää kipumaratoonailu ei kyllä tuota mitenkään hyvää oloa ja tekisi miltei mieli oksentaa. No, jos mä ensi viikolla varaisin hierojan ja kiropraktikon tai osteopaatin. Vihaan vaan kaikkia aikojen varailua ja siksi usein jääkin käymättä muun muassa hierojalla, vaikka pitäisi. Miksi tässäkin ei voi olla sellaista "drive-in" periaatetta niin kuin mäkkärissä?! :D

Tykkään tosi paljon mun eilisestä asusta. Yleensä en piittaa tunikoista tai mekoista enkä käytä niitä, mutta tänä keväänä mun päässä on tapahtunut jotain tosi mystistä ja olen alkanut tykkäilemään kovastikin kyseisistä vaatekapistuksista. Tuo beige tunika on löytynyt joskus kirpputorilta ja ihan täsmäostos tälle keväälle. Toivon jo kovasti lämpimämpiä ilmoja, että voisin vetää nahkarotsit kaapista päälle. Tälle vilukissalle keli on vielä liian kylmä. 

Miten teidän viikko on hurahtanut käyntiin?

Ps. Blogin ulkoasusta on tullut mulle joku ihme ikuisuusprojekti ja nyt, tästä postauksesta lähtien vaaka- ja pystykuvat ovat samanlevyisiä. Saattaapa vanhojenkin postausten kuvakoot pikku hiljaa muuttua. Tekstin yritän saada jossakin välissä kuvien levyiseksi. Odottakaa rauhassa.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Pikakuulumisia

pikapostaus3 pikapostaus4 pikapostaus2 pikapostaus1
pikapostauskol
//Paitapusero SAND//
//Farkut LEE//
//Kengät CONVERSE//
//Kello UR&PENN//
//Korvikset CAILAP//

Moikka ja sori hiljaiselo tällä viikolla. Ideoita ois toooosi paljon, mutta kuten edellisessä postauksissa mainitsin niin mulla on älyttömän kiireisiä päiviä ja olen aika paljon reissussa. Vapaapäivinä pyrin vaan makoilemaan kotona lökärit ja villasukat jalassa, hiukset nutturalla meikittömänä. Tälläkin hetkellä kirjoittelen tätä postausta ylläri ylläri junasta. Matka vie Lappeenrantaan koulutukseen. Huomenna taas junailen Helsinkiin aamulla.

Mutta joo asiaan viime perjantaina olin LUNKin toimesta parin muun Lunkkilaisen kanssa lounaskokouksessa Helsingissä. Me kokoustettiin ravintola Leonardossa ja voi, että kun oli hyvä sekä oikeasti iso lounassalaatti. Mun salaatti koostui fetasta, erittäin hyvin marinoidusta kanasta, punasipulista, kurkusta, tomaatista, krutongeista, parmesaanijuustosta ja caesarkastikkeeasta ainakin. Hintaa salaatilla oli 10,50€, joka ei mun mielestä ollut mitenkään paha täytteisiin ja kokoon nähtynä. Tosissaan LUNK "työllistää" mua tällä hetkellä aika paljon, sillä mulla on vain aikaa ja haluan nyt olla aktiivisesti mahdollisimman monessa jutussa mukana, koska opiskelut tai työt eivät estä aktiivisuutta. 

Helsingistä päädyin Espooseen kummeille käymään, jossa laitettiin vähän ruokaa, juteltiin kaikkea turhaa ja hengailtiin vaan. Tykkään tosi paljon käydä kummeillani, sillä he ovat kuin toinen perhe mulle ja siellä on aina hyvää ruokaa. Ah, ruoka tuo mun ainut rakkaus!  Kotiin päädyin vasta keskiyön tienoilla Espoosta.

Viikonloppu meni aika vahvasti jääkiekon parissa. Lauantaina oltiin katsomassa Lahdessa Game 6 eli playoffseista Pelicans vs. Tappara. Pelicanshan siinä kesälomille lähti niin että lompsis -onneksi lähti niin ei tarvitse käydä enään hallilla kiskurihintaisissa matseissa, mitkä rokottaa opiskelijan pussista pois ison osan. Sunnuntaina meillä oli oma turnaus ja viimeinen kerta tällä kaudella jääkiekkoa pikkuisten kanssa. Meidän joukkue voitti turnauksen kaikki pelit ja valmentajana oon tosi tyytyväinen. Huh, kuusi kautta oon toiminut Kiekkoreippaan alaisuudessa ja tällä erää tämä oli mun viimeinen kausi seurassa valmentajana. Vähän oli haikeat fiilikset turnauksen jälkeen hyviä kesiä ja jatkoja toivotellessa muille koutseille. Olin siis tällä kaudella vastuuvalmentajana ja muu valmennustiimi oli mitä parhain. Tulee iso ikävä, samoin kun junnuja, mutta joskus on lähdettävä rohkeasti kohti uusia haasteita ja avattava uusia ovia.

Alkuviikko ollaan rötvätty Miisun kanssa sohvalla ja sängyssä, välillä torkkuen. Ihan rennosti siis otettu, mikä näkyy tuosta kuvistakin. Pikkusen oon yrittänyt lukea pääsykokeisiinkin, mutta motivaatio aika pahasti hakusessa. Hain siis loppujen lopuksi yliopistoon oikeustieteelliseen Turkuun, politiikan tutkimukseen Turkuun ja Tampereelle sekä viestintään ja journalistiikkaan Tampereelle. Ammattikorkeaan hain vähän kieli poskella "kokeillaan kokeillaan"-asenteella ja tässäpä ne nyt tulee 1. Saimaan ammattikorkea liiketalous, 2. Mikkelin ammattikorkea yhteisöpedagogiikka, 3. Saimaan ammattikorkea fysioterapia ja 4. Haaga-Helia tradenomi, finanssi- ja talousasiantuntija. Mä en tosissaan tiedä järjellistä selitystä miksi hain noihin, kunhan lätkin kohteita menemään. Alustava suunnitelmaan mulla oli sairaanhoito, kätilö ja yhteisöpedagogiikka, mutta näin tällä kertaa.

Mä löysin itselleni Personal trainerin, joka parhaillaan tekee mulle ohjelmia. Myöhemmin lisää siitä. Ps. Pullan sijasta valitsen nykyään smoothien ;)

Adjöö! En siis ole kuollut eikä motivaatio oo kadonnut mihinkään bloggaamisen suhteen.
Miten teillä menee?

torstai 28. marraskuuta 2013

Voihan stressi!

talvi3 talvi4 talvi5 talvi1 talvi2
26.11.13blogiin2
26.11.13blogiin
26.11.13blogiin1
26.11.13blogiin3
//Tunika 5PREVIEW//
//Jeggingsit NOW AND THEN//
//Saappaat MARC O'POLO//
Huhheijaa ja kiirettä pittää!! Viikonloppu vierähti Helsingissä LUNKin kokouksessa ja alkuviikko meni heittämällä ohi, kun hoisi rästiin jääneitä juttuja muun muassa kirjoitti ruotsiksi sähköposteja. En tiedä miten ehdin loppuviikostakaan tulemaan tänne blogin puolelle, mutta yritän nimimerkillä äidinkielen esseitä rästissä -olisi niin kätevää, että omistaisi iPadin niin pystyisi päivittelemään tuolta tien päältäkin helpommin. Tässä kuitenkin kuulumisia ja asua parin päivän takaa.

Rakastan hirvittävän paljon aurinkoisia pakkasaamuja. Noina aamuina auringon on paistettava just tietyllä tavalla ja taivaan oltava tietyn värinen. Tällainen aamu olikin tiistaina ja voi, että ihanaa, talvi tule jo! Lenkille lähtiessä oli pakko ottaa kamera mukaan ja kuvata kauniita kuuran peittämiä kasveja. Voisin elää tuollaisessa kuuran peittämässä satumaailmassa, jossa horisontissa leijuu jääkiteitä miljoonissa eri väreissä. 

Tuosta aamulenkistä sain tosi paljon energiaa loppuviikkoon, sillä kokousviikonlopun jälkeen energiat on aina minimissä. Vähäksi aikaa pois sisältä ja koneen äärestä, kännykkä äänettömälle -ei sähköpostin neuroottista päivittämistä, ei yhteyksiä keneenkään eikä musiikkia. Hetki vain itselle itsensä kanssa. Suosittelen kaikille stressaaville ja uupuneille lämpimästi! 

Stressitasot on tällä hetkellä tosi korkealla, koska moneen vuoteen en ole kirskutellut hampaita yhteen öisin, mutta ylläri ylläri eilen heräsin aivan järkyttävään niskahartiakipuun ja lopulta tajusin, etten saa toista puolta leuastani auki, sillä poskien sekä suun lihaksisto on niin kipeä. Jouluksi olen luvannut itselleni täydellistä lomaa, joten eiköhän tämä mene ohi  -ellen sitten lähde Ruotsiin töihin. Mutta ei hätää! Olen tottunut tähän kiireeseen syksyisin ja keväisin. Kesä ja talvi ovat yleensä hiljaisempaa aikaa. Silloin on taottava, kun rauta on kuumaa. ;)

Eilen lähdin illaksi Kalevala Korun Esplanadin myymälän 1-vuotissyntymäpäiville. Tilaisuus oli kutsuvierastilaisuus ja semisti podin vaatekriisiä, sillä lähdin rakentamaan asua taas kerran yhden korun ympärille. No tarkoituksena oli laittaa yksi tietty koruun sopiva mekko päälle, mutta mekkoa ei löytynytkään mistään. Kuitenkin päädyin tempasemaan toisen mekon päälleni ja lähtemään tilaisuuteen. Siitä myöhemmin lisää, mutta kiitos paljon Kalevala Koru ja Espan ihana henkilökunta. Oli aivan mielettömän ihana ja lämminhenkinen tilaisuus.

Tuo tiistain asu on yksi mun ehdottomista lemppariasuista. Rakastan 5PREVIEW:in tunikaa ehkä kaikista eniten omistamistani paidoista ja se on ollut todellinen alelöytö. Tykkään kovasti tunikan neulekankaasta ja ''printeistä'', jotka eivät ole printtejä vaan ompeleita eli eivät mene pesuissa miksikään. Ihanuuden salaisuus ovat nuo perhosmaiset hihat ja löysä ulkomuoto -en voi, kun tykätä. Jeggingsit ja mustat saappaa ovat mun luottoasun kivijalat.

Mutta palataan! Lähden nyt kouluun 'stressaamaan'.

Miten teillä hurisee? Stressaako koulu, työ, joulu? Mikä on teidän lempparivaate?

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Pappa's 80th Birthday Party Outfit

papansynttäritasu HMmekkokoristeet2 hmmekkokoristeet 

Mulberrykengät Swarovskikorvikset
Papansyndetminä
//Mekko H&M//
//Kengät MULBERRY//
//Korvakorut SWAROVSKI//
Tässä vielä tarkempi katsaus juhla-asuuni, joka oli päälläni Papan synttäreillä. Varsinaiseen synttäripostaukseen pääsee täältä.

Kuten osa teistä vanhemmista lukijoistani tietää niin olen aivan järkyttävä kirpparishoppailija ja rakastan kierrättämistä. Koko asuni on ostettu kirpputorilta, joten asun 'fleamarket'-teemalla mentiin. Mekko, kengät ja korvikset on ostettu eri kirppareilta ja monella shoppailureissulla. Suunnitelmana ei siis ole ollut koota asua kerralla, mutta nyt päätin koittaa kirppisyhdistelmää.

Rakastuin tuohon H&M:n mekkoon Cetorilla Lahdessa, koska siinä roikkui vielä hintalaput kiinni ja hintaa oli vain 6 euroa -ei paha! Kerta kerran jälkeen olen vain enempi ihastunut kyseiseen mekkoon, sillä se päällä voi mennä arkisempiin sekä vähän hienompiinkin juhliin. Kerran olen ollut myös baarissa laivastonsinisessä ihanuudessa. Mekon matsku on tosi kivan elastinen, sillä kangas venyy, jos kroppa tarvitsee tilaa ja pysyy silti ryhdissään tyylikkäästi. Väri on mun lempiväri ja nuo kaula-aukon koristeet pelastaa päivän, jos ei löydä sopivaa kaulakorua. 

Mulberryn rusettikengät on mun yksi parhaista kirpparilöydöistä. Löysin ne Facebookin Laatumerkkien Fleamarketista muistaakseni pari vuotta sitten. Rakastuin kenkien rusetteihin ja sisuksen fuksianpunaiseen väriin. No pakkohan ne oli saada. Myyjä ei ollut kertaakaan käyttänyt Mulberryja kenkäpaljoutensa takia ja kenkien ostohinta oli lähellä 700€. Itselleni kotiutin ne vähän alle 200 eurolla. En ole viitsinyt käyttää näitä rakkauksiani koskaan aiemmin ja nyt kun juhlat olivat sisällä niin ajattelin kerran kävellä näillä kengillä. Nämä on tosi ihanat, mutta pysyvät taas kaapissa jonkin aikaa..

Swarovskin Bella korvakorut olen kotiuttanut reilu pari vuotta sitten Lanttilasta Lahdesta. Hintaa Swarovskeilla oli muistaakseni 10€. Rasiassa oli erään kultasepänliikkeen kuitti ja aitoustodistus, joten uskalsin ostaa korvakorut aitoina. Ne ovat mun luottokorvikset juhlissa. Swarovskit ovat kivan klassiset ja tyttömäiset asun täydentäjät.

Mitä mieltä olette asusta? :)

tiistai 5. marraskuuta 2013

Millan putiikin avajaiset 1.11.

Ahoj! Sain muutama viikko sitten sähköpostiini kutsun Millan putiikin kanta-asiakas avajaisiin, joten olimme Sadun kanssa viime perjantaina ihanan putiikin grand openingeissa! 

Millan putiikki on ollut jo pitkään Lahdessa, mutta se muutti vanhoista tiloista Rautatienkatu 20, joka siis sijaitsee kauppakeskus Hämeen Helmeä ts. Sokosta vastapäätä. Olen ollut putiikin kanta-asiakkaana viime kesästä lähtien, sillä päädyin hieman vahingossa etsimään tuttavalleni höyhenlamppua ja ihastuin samalla itse sisustus- sekä vaateputiikkiin. 

Puolen vuoden aikana olen enemmän ja vähemmän shoppaillut putiikista tavaraa -lähinnä vaatteita ja asusteita, sillä sisustustavaroita en hirveästi käytä vanhemmilla asuessani. Äitini on aika tarkka kotimme suoraviivaisesta sisustamisesta, joten mun maun pikkusieviä härpellyksiä ei kaivata tänne. Kanttiksena olen saanut lompakossa tuntuvia etuja asiakkuudesta, kuten ostohyvitystä jokaisen ostokerran loppusummasta, kanta-asiakastarjouksia sekä -alennuskampanjoita. Tietysti myös tällaisiin mukaviin tapahtumiin olen saanut kutsuja. Käsittääkseni kanta-asiakkuus toimii myös Millan putiikin nettikaupassa ja kerryttää ostohyvitystä, jonka voi käyttää 2 kertaa vuodessa (tammi- ja kesä-/heinäkuussa) keventämään ostoksien loppusummaa.

Tykkään kovasti Millan putiikin laadukkaasta ja erilaisesta vaate- sekä asustevalikoimasta. Vaatevalikoimasta löytyy niin skandinaavisen linjakkaita kuin todella pikkusieviäkin vaatteita. Olen tykästynyt kovasti putiikin edustamaan Noa Noa -vaatemerkkiin. Muita Millan putiikin edustamia merkkejä ovat mm. Hunkydory, Balmuir, BeckSöndergaard, Stylesnob, Love from Australia, ChillNorway, Mos Mosh ja monia monia muita.

Putiikista löytyy myös tosi kiva sisustusvalikoima aina kattauksesta päiväpeittoon ja tyynynpäällisestä kynttilöihin. Jos mulla olisi oma koti tällä hetkellä niin shoppailisin varmasti Millanista kaikkea ihanaa kotiini. Rakastan ylikaiken kaikkea kirjoituksia sisältävää sisustustavaraa, kynttilöitä ja tyynynpäällisiä. Ehdoton lempimerkki mulla on sisustuksessa Riviera Maison, jonka tuotteita kauppa on pullollaan. -No ehkä sitten joskus tuhlaan tilini tyhjäksi ostamalla sisustuskamaa Millan putiikista ikiomaan asuntooni.

Tykkään myös putiikin henkilökunnasta ja tunnelmasta tooodella paljon. Sinne on aina tosi kiva mennä, koska kokee olonsa tervetulleeksi ja tarvittaessa saa apua, jos sitä tarvitsee. Myös nettikaupan asiakkaana voi aina soittaa putiikille ja varmasti saa apua. Yleensä liikkeessä ei ole paljoa porukkaa, joten siellä on tosi helppoa liikkua, ihailla ja katsella myytäviä tuotteita. Mielestäni nuo tuotteetkaan eivät ole hinnalla pilattuja. Jokaiselle varmasti löytyy jotain sopivaa! :) 

Suosittelen lämpimästi käydä tutustumassa putiikkiin, vaikka ihan kauempaakin asti. Tästä pääset sisään Millan putiikkiin.

Mulla on tuolta avajaisillalta aivan mahdoton määrä kuvia, joten lopetan paasaamisen, koska miljoona kuvaa kertoo enemmän kuin satatuhatta sanaa.

millanpuoti1
millanpuoti18 millanpuoti19 millanpuoti22
millanpuoti20millanpuoti21 millanpuoti8 millanpuoti9
millanpuoti17
millanpuoti11 millanpuoti13 millanpuoti16 millanpuoti3 millanpuoti4
millanpuoti10 millanpuoti6 millanpuoti7 millanpuoti15 millanpuoti2 millanpuoti5 millanpuoti23 millanpuoti14 millanpuoti12
sallaavajaisissa
sallaavajaisissa2
//Neule NOA NOA//Toppi GINA TRICOT//
//Jeggingsit NOW AND THEN//
//Saappaat MARC O'POLO//
//Clutch MARIMEKKO//
//Huivi ARMOR LUX//


Meillä oli siis oikein mukava Millan putiikin avajaisilta. Vietettiin putiikissa varmaan 1,5 tuntia aikaa. Juoma ja pienet snacksit olivat oikein maittavia. Tietysti mukaan tarttui myös jotain ostettavaakin. Itse ostin Kralinikoffin vaaleanpunaisen 'Snacks' kipon, jossa on valkoisia tähtiä, Newportin harmaan kasvopyyhkeen ja BeckSöndergaardin nuden värisen huivin, jossa on isoja sinisiä tähtiä. Niistä myöhemmin kuvia blogissa. Satu taisi ostaa jotain kynttiläjuttuja ja samanlaisen kasvopyyhkeen kuin minä. 

Meidän ilta jatkui oikein mukavissa merkeissä syöden ihanaa ruokaa ja nauttien hieman tai hieman enemmän viiniä. Mulla viininmaistelut jäi yhteen lasiin, sillä lauantaina meillä kotona vietettiin papan 80v. synttäreitä.

Kuulemisiin!

(Edit: Otsikko Millan puodin avajaiset 1.11. oli väärä.
Siis Millan putiikin avajaiset 1.11. on oikein ja korjattu)