Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauneus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauneus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

#LAHTIMIITTI2015

Heippa! Meillä oli viime lauantaina Lahdessa bloggaajamiitti, jossa oli 12 bloggaajaa tutustumassa sekä tapaamassa toisiaan ja jakamassa ideoita. Suurinosa miittiläisistä oli mulle ennestään tuntemattomia, joten uusia tuttuja tuli paljon. Lähdetäänpä katsomaan millainen päivä meillä oli!

LAHTIMIITTI0
LAHTImiitti1.12
Miitissä siis tutustuimme toisiimme, juttelimme, kuvailimme, jaoimme ideoita ja hengailtiin. Koko päivä oli todella onnistunut, rento ja mukava -poislukien ruokailukokemustamme eräässä lahtelaisessa ravintolassa miitin jälkeen, jossa asiakaspalvelu oli nollissa eikä hyvä ruokakaan korvannut tätä erittäin huonoa asiakaspalvelua.

Suurinosa miittiin osallistujista oli mulle ennestään tuntemattomia bloggaajia, sillä miitti oli suunnattu lähinnä kauneus- ja kynsibloggaajille, jonne tulin vähän genrejen ulkopuolelta kuokkimaan sekä fiilistelemään. Sain ainakin paljon uusia inspiraatioita -kynsiin on tullut taiteiltua vaikka mitä ja ehkäpä meikkitutorial -videoitakin tai muita videoita alkaa vilkkumaan blogissa, kunhan uskaltaudun niitä kuvaamaan ja editoimaan.

LAHTIMIITTI1LAHTIMIITTI3 LAHTIMIITTI4 LAHTIMIITTI

Kokoonnuimme porukan kanssa luonnonkosmetiikkaa myyvässä Bona Valeressa, jossa meille tarjoiltiin ihania gluteiinittomia ja terveellisiä herkkuja, puolukanlehtiteetä ja kahvia, nam nam!

Pääsimme myös testailemaan ja kyselemään myytävistä tuotteista, jotka tosin ennestään on minulle hyvinkin tuttuja -kokemuksia voit lukea lisää täältä ja täältä. Teimme itsellemme käsi- tai jalkahoidon kera eteeristen öljyjen, vartalonkuorintasokerien ja ihanan sheavoikäsivoiteen -me tosin Satueria -blogin Sadun kanssa teimme käsihieronnat toisillemme, joten rentouduttua ja nautittua tuli ihan olan takaa.

Meidän päivä siis alkoi todella rennoissa merkeissä luonnonkosmetiikan ja hemmottelun parissa. Tuossa käsihoitopöydän ympärillä jo tutustui mukavasti uusiin ihmisiin ja sai juttua aikaan kosmetiikasta sekä muista bloggaamiseen liittyvistä asioista.

HOX HOX!! Bona Valere halusi tarjota meidän miittiläisten lukijoille alennuskoodin, jolla saat 20 % alennuksen normaalihintaisista tuotteista koodilla Suvi2015. Koodi on voimassa 31.8.15 asti ja sen voi käyttää sekä nettikaupassa että itse liikkeessä kertomalla kassalla tuon koodin. Myöskin postituskuluista on nyt huima kesätarjous ja paketti lähteekin matkaan 2€, jos et pääse paikan päältä tuotteita ostamaan.

LAHTIMIITTI6 LAHTIMIITTI7 LAHTIMIITTI8 http://evestemptations.blogspot.fi http://evestemptations.blogspot.fi

LAHTIMIITTI9 LAHTIMIITTI14 LAHTIMIITTI5 LAHTIMIITTI12
LAHTIMIITTI11 LAHTIMIITTI13
LAHTIMIITTI1.1

Seuraavana suuntasimme vierailulle Bm Internationalille, joka maahantuo O.P.I:n kynsilakkoja, -tuotteita sekä käsienhoitotuotteita.

Ensiksi pääsimme kuulemaan kynsilakkauutuuksista ja syksyn tulevista trendeistä sekä väreistä. Esittely oli ehkä hiukan ylilentoinen itselleni, sillä en ole valitettavasti tutustunut kynsilakkamaailmaan ja merkkiin niin hyvin, että olisin pysynyt kaikessa mukana -my bad, myönnetään. No keskityin tän esittelyn aikana lahjakkaasti naposteluun, sillä tarjolla oli pientä purtavaa. Syömisenhän mä osaankin hyvin! Olen enemmän ollu tähän asti rakennekynsi-ihmisiä ja tehnytkin niitä muutaman vuoden, joten kynsilakkamaailmasta olen aivan out. Allergisoitumisen myötä enemmän on alkanut kiinnostamaan lakat, sillä ainakaan tällä hetkellä en voi kuvitella käyttäväni rakenteita kynsissä.

Pienen luennon jälkeen pääsimme kynsilakkaparatiisiin, jossa shoppailu- ja ihmettelyaikaa oli järjestetty ihan kiitettävästi. Saimme lakoista ja voiteista sekä muista O.P.I:n tuotteista mukavat alennukset, joten lompakko keventyi huomattavasti, kun pussiin tuli kerättyä vaikka ja mitä -ei ainakaan hetkeen kynsilakat ja käsivoiteet lopu tältä tytöltä kesken. Tuolla liikkeen puolella tuli olo, että kaikkea on saatava, väristä viis, kun kaikki näyttävät niin herkullisilta.

Mun on ehkä vielä joku kaunis päivä käveltävä uudelleen tuonne liikkeeseen ja kotiutettava muutama mieltä kaihertava kynsilakkasävy kotiin muun muassa kuvassa näkyvä O.P.I Mustang collection Girls Love Ponies -karkkimaisen pinkki kynsilakka. Joo ja myös 50 Shades Of Grey collectionin tietyt lakkasävyt kiehtovat mua hyvin paljon, joten niitäkin on ehkäpä saatava...

http://evestemptations.blogspot.fi LAHTIMIITTI1.3 LAHTIMIITTI1.13 LAHTIMIITTI1.2 Lahtimiitti1.5 LAHTIMIITTI1.6 LAHTIMIITTI1.7 LAHTIMIITTI1.8 LAHTIMIITTI1.9 LAHTIMIITTI1.10 Lahtimiitti1.11

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä menimme viettämään iltaa Trion Glitteriin, jossa meitä odotti taas hyvä syötävä ja juotava -haha, musta tuntuu, että kuvailin vaan koko päivän vaan ruokaa ja keskityin syömiseen. Onneksi Glitterissä oli tuollaisia kesäisiä kevyitä herkkuja tarjolla.

Meille oli järjestetty Glitterissä hiustuotteisiin tutustumista kampauskilpailujen parissa. Tehtiin kampauksia toisillemme. Itse olen sen verran rähmäkäpälä, joka vihaa hiustenlaittamista, joten hiukan pelotti ryhtyä haasteeseen, eikä ideoitakaan löytynyt. Tarrasin siis hiusoppaaseen, josta sain idean, että teen Satueria -blogin Sadulle kalanruotoletin, heittelen kukkia tai helmiä jonnekkin hiuksiin ja sitä rataa. Mun mielestä tuo Sadulle tehty kampaus onnistui todella hyvin ja siitä tuli sellainen kuin ajattelin -kesäinen sekä rento. Kalanruotolettiä en olisi osannut letittää ilman Glitterin kalanruotoletitystyökalua, jolla letittäminen oli toooodella helppoa. Satu teki mulle myös kukallisen lettikampauksen, jossa koko pään kiertävänä "pantana" oli letitettynä omat hiukseni. Tykkäsin kovasti tuosta kampauksesta. 

Pääsimme myös tutustumaan Glitterin muuhun valikoimaan ja ihaniin koruihin. Minut on hurmannut tuo Glitterin hiustuotevalikoima, sillä sieltä löytyy lähes mitä vain. Tottakai korutkin ovat kivoja ja itselle mukaan tarttuikin korvikset sekä kalanruotolettityökalu kotiin viemisiksi. 

Meillä oli todella mukava päivä kaiken kaikkiaan ja oli todella piristävää tutustua muihin ruudun takana nököttäjiin! Kiitos kaikille mukana olleille, järjestäjille ja yrityksille, jotka osallistuivat päiväämme.

Goodie bagin sisällöstä ja ostoksista on tulossa vielä oma postauksensa. Saatiin pienet pussukat mukaan Bona Valeresta, O.P.I:lta ja Glitteristä. Yhteistyökumppaneina meidän miitissä oli myös Hurraw Suomi, LivBox ja Miss Lis, jotka olivat lahjoittaneet meille pienet yllärit! :)

Kiitos kaikille! Oli todella mukava päivä! :)

Bona Valeren kappaleen viimeinen kuva lainattu täältä, O.P.I:n kappaleen 4. ja 5. kuva sekä Glitterin kappaleen 1. kuva lainattu täältä. Kuvien lainaukseen kysytty ja saatu lupa. 

perjantai 26. kesäkuuta 2015

KESÄKISA

kesäkisa kesäkisa1 kesäkisa2 kesäkisa3 kesäkisa4

Kuten jo aiemmin lupailin, että kun 100 lukijan maaginen raja menee rikki niin järjestän uuden arvonnan lukijoille. Sehän napsahti tuossa muutama päivä sitten rikki ja nyt olisikin vuorossa kesäkisa, jossa on aivan mahtavat palkinnot! Ja mikä parasta kuvissa näkyvän tuotepaketin voittaa ensimmäisenä arvottu nimi sekä seuraavat kaksi saavat pienen ylläripaketin eli tässä kisassa on kolme voittajaa!


Arvonnan säännöt

1. Sinun tulee olla Salla's Lifen lukija Bloggerissa,
Facebookissa tai Bloglovin'ssa
(Lukijaksi voi liittyä myös kilpailun aikana. 
Lämpimästi tervetuloa!)

2. Osallistuaksesi kilpailuun sinun täytyy jättää
kommentti tämän postauksen alle, josta käy ilmi 
nimimerkkisi/nimesi ja sähköpostiosoitteesi 
sekä missä seuraat blogiani.

3. Olemalla lukija ja kommentoimalla tähän 
postaukseen saat 1. arvan.

Jakamalla Instagramissa, jonkun tämän
postauksen kuvan tai oman kesäisen kuvan
hashtagein:
 #KESÄKISA, #sallaslife ja @sallanatunen
sekä kommentoimalla tähän postaukseen
saat 2. arpaa.

Tai

Jakamalla Facebookissa, jonkun tämän
postauksen kuvan tai oman kesäisen kuvan
hashtagein:
 #KESÄKISA, #sallaslife ja @salla's life
sekä kommentoimalla tähän postaukseen
saat 2. arpaa.

(kuitenkin niin, että yksi osallistuja voi ansaita
maksimissaan 2. arpaa).

5. Kesäkisan voittaja sekä 2. ja 3. palkinnot
 arvotaan  kaikkien osallistujien kesken.

6. Kilpailuaika on 26.6 - 8.7.2015 klo 23:59 asti.


Palkinto:

Kesäkisan 1. palkinto

Tiny Detailerin minisuoristusrauta, jolla 6 kk takuu,
Invisibobble -ponnareita yksi paketti,
Hurrawin huulivoide,
Elite Models Span Konjac -kasvosieni,
Beauticologyn vartalonkuorinta,
No. 7 suihkuöljy,
Iberon helmikorvikset
sekä
GinaTricotin kaulakorun

Tuotepaketin arvo noin 80,00€.

Kesäkisan 2. palkinto

Yllätyspaketti

Yllätyspaketin arvo noin 15,00€

Kesäkisan 3. palkinto

Yllätyspaketti

Yllätyspaketin arvo noin 15,00€


Hopi hopi nyt osallistumaan viileän kesän kuumaan kilpailuun! 
Aikainen lintu madon nappaa! ;)
Onnea arvontaan!

EDIT: KILPAILUAIKAA PIDENNETTY PARILLA PÄIVÄLLÄ, KOSKA ARVONTAA EN EHDI JÄRJESTÄMÄÄN HENKILÖKOHTAISISTA SYISTÄ AIEMMIN!

Ps. Minulla on oikeus tarkastaa voittajan arvonnan jälkeen oletko blogin seuraaja ja oletko jakanut kuvan yllä mainituilla hastageilla. En vastaa postin kadottamista/rikkomista paketeista. Palkinnon olen itse ostanut eikä sitä ole saatu blogiyhteistyön kautta. Pidätämme oikeudet muutoksiin kilpailun suhteen. Palkinto sisältää postituksen Suomen rajojen sisäpuolella.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Good News From Bona Valere

Mulla on ilo tulla kertomaan teille luonnonkosmetiikkaputiikki Bona Valeren nettisivujen ja nettikaupan aukeamisesta. Bona Valeren Nettikauppaan pääset täältä.

Tällä viikolla su 7.6. asti Bonavaleren nettikaupassa sekä putiikissa vartalonkuorinnat ovat -20% normaalihinnasta, joten kannttaa käydä tutustumassa tarjontaan ja ostamassa oma!

Moni blogini lukijoista harmitteli ettei vastaavaa putiikkia ole omassa kotikaupungissa tai Lahteen on liian pitkä matka, kun aiemmin kirjoittelin kyseisestä liikkeestä sekä heidän tarjonnastaan täällä -nyt tämäkin ongelma on ratkaistu, sillä tuotteet voit tilata kotiin asuitpa sitten missä päin Suomea vain!

Voin lämpimästi suositella myös nettikauppaa, sillä tiedän, että homma varmasti pelaa 120% varmuudella ja tuotteet ovat oikeasti sitä mitä pitää!

bvnet1.1

Ajattelin kertoa samalla teille muutamasta lempituotteestani, joista joku ehkä voi saada lahjaideaa tai itselleen must-have-tuotteen!

Itselleni on jo muodostunut jonkinlainen käsitys Bona Valeren valikoimasta ja myymistä tuotteista. Olen käyttänyt nyt muutaman kuukauden Bona Valeresta löytyviä tuotteita ja löytänyt omat kauneussuosikkini. Eniten olen hurahtanut Virolaiseen Signe Seebid -tuotesarjaan, jonka pakkaukset sekä tuotteet ovat erittäin herkullisia!

BVnet3 BVnet4 BVnet5
Silkkisaippua, Signe Seebid, ovh. 8,00€. Klik!

Mun ehdoton number one-kasvojenhoitotuote on Signe Seebidin käsityönä tehty 100% luonnontuote -Silkkisaippua. Pesen Silkkisaippualla kasvot aamuin illoin ja nykyään en juurikaan kosteusvoidepurkkiin koske, sillä Silkkisaippua kosteuttaa ihoa samalla, kun se puhdistaa. Puhdistelen saippualla silmämeikinkin pois, sillä tämä ei kuivata ihoa eikä ole läheskään niin ärhäkkä kuin normaali saippua, joka aiheuttaa pidemmän päälle silmänympärysiholle kuivuutta sekä ryppyjä.

Kokemukseni mukaan tämä saippua on parempi kuin lupaukset antavat ymmärtää. Silkkisaippua puhdistaa meikin ja lian iholta hellävaraisesti sekä kosteuttaa ihoa samaan aikaan. Tuotteen tuoksu on miellyttävä eikä se sisällä mitään keinotekoisia aineita. Silkkisaippua sopii myös herkälle iholle. Pakkaus on kuin pieni karkki, sillä rakastan tuollaisia pikkusieviä paketteja. Mikä parasta pakkaukset ovat tehty kierrätysmateriaaleista ja rasittavat vähän luontoa. Yksi silkkisaippua kestää myös melko pitkään n. 3 - 4 kk, vaikka onkin kovassa päivittäisessä käytössä.

BVnet12 Bvnet9 Bvnet10Ruusunkukka Vartalonkuorintasokeri, Signe Seebid, Ovh. 12,00€. Klik!

Olen tykästynyt näihin Signe Seebidin vartalonkuorintasokereihin. Ruusunkukka vartalonkuorintaa en käytä vartalolle, vaan kuorin sillä about kerran viikossa kämmenet. Kämmenistä tulee ihanan pehmeät ja samalla kuoriessa saa aromaterapisen hetken sitruunaruohon ja ylang-ylangin eteeristen öljyjen hivellessä aisteja. En tiedä onko tuotteen aikaansaannosta vai kovakouraisen käsien hieronnan, sillä käsissä lähtee veri kiertämään aika vauhdikaasti kuorintahetkien jälkeen -veikkaampa, että molempi parempi. Kämmenistä tulee ihanan pehmeät kuorintasession jälkeen ja kuorinta-aine kosteuttaa vähän ihoa kuoriessaan.

Tottakai tätäkin vartalonkuorintasokeria voi käyttää myös vartalolle. Mulle tästä on vain tullut käsien hoitotuote -tai sellaiseksi ainakin tällä hetkellä jäänyt. Tuoksu on aivan ihana ja rentouttava -tekisi mieli nukahtaa, jos joku kaverini tekee tällä tuotteella käsihoitoa minulle. Vartalonkuorintasokeriin voi lisätä myös muita eteerisiä öljyjä joukkoon, mutta suosittelen, että niitä laittaa vain 1 hoitokerran määrään eikä tuohon isoon purkkiin. Koostumukseltaan ihanan sokerisen rakeinen ja silti kostea. Tykkään! Btw. Jos Signe Seebidin tyhjän lasipurnukan palauttaa niin seuraavasta ostokerrasta saa hieman alennusta, sillä purkit ovat kierrätettäviä ja ympäristöystävällisiä.

BVnetBVnet2BVnet1Suojaava Käsivoide*, Signe Seebid, Ovh. 14,00€. Klik!


Tätä kyseistä Signe Seebidin suojaavaa appelsiinin tuoksuista käsivoidetta olen käyttänyt jo melkoisen pitkään ja purkki kulkee vähän joka paikkaan mukana. Voisi kai sanoa, että musta on tullut käsirasvariippuvainen, haha. Sympaattinen käsivoidepurnukka sisältää sheavoita, ylang-ylangia ja makean appelsiinin eteerisiä öljyjä. Purkista löytyy myös iholle tärkeät vitamiinit A, E ja F. Aluksi rakastuin tuohon appelsiinin tuoksuun ja käytön myötä myös siihen, että tuote oikeasti kosteuttaa ja jättää ihon kosteutetuksi pitkäksi aikaa.

Käytän lähes päivittäin suojaavaa käsivoidetta ja tuo purnukka vaan kestää ja kestään. Koostumukseltaan käsivoide on aika jähmeää ja sitä saa ihan reilun kökön ottaa tuolta, jos laiskana haluaa vaan kerran levittää sitä käsiin -toki tuosta reilusta kököstä lämmetessään riittää myös voidetta käsivarsille. Tuoksu on ihanan aidon appelsiininen eikä mikään teollinen ärsyke. Suojaava käsivoide on voittanut Virossa Cosmopolitanin Beauty Awardseissa Paras Kauneustuote -palkinnon eli ei voi olla mikään ihan huono tuote! Samasta sarjasta löytyy myös vartalovoide ja jalkavoide. Jalkavoiteen tuoksu on ainakin ihana, minttu-kookos!

Mulla iho meni tosi huonoon kuntoon viime talvena ja läträsin synteettisten, teollisesti valmistettujen voiteiden kanssa -ei auttanut, vaan iho alkoi pykimään auki. Onneksi joku vinkkasi, että kannattaa kokeilla mineraaliöljyttömiä voiteita eli luonnonkosmetiikasta löytyviä tuotteita. Iho lähti paranemaan todella nopeasti ja kosteutui mukavasti, joten suosittelen kokeilemaan, jos on yhtään iho-ongelmia.

Bvnet8BVnet6BVnet7Kahvi-Greippi Vartalonkuorintasokeri*, Signe Seebid, Ovh. 12,00€. Klik!

Kahvi-Greippi vartalonkuorintasokeri eroaa hiukan jo edellä mainitusta Ruusunkukka Vartalonkuorintasokerista, sillä Kahvi-Greippi vartalonkuorintasokeri sisältää myös kahvinpuruja sokerin lisäksi. Tämäkin tuote on Signe Seebidin tuoteperheeseen kuuluva tuote. Tämä vartalonkuorintasokeri tuoksuu aiiivan fantastiselta ja pirtsakalta. Tuote jättää todella kosteutetun olon iholle kuorinnan jälkeen -kosteamman kuin tuo ruusunkukka.

Mulla on tullut joku rituaali tätä tuotetta kohtaan -aina lauantaiaamuisin suihkuun mennessä mun on ihan pakko kuoria iho kahvi-greippivartalokuorinnalla. Viikonloput vaan ei voi alkaa paremmin kuin tällä. Tuo kahvin ja greipin tuoksuyhdistelmä virkistää todella paljon, se on ihanan raikas. Koostumus on tässä tuotteessa ihanan roughti ja tuote on tosissaan kostea. Yleensä tämän kuorinnan jälkeen en koe, että ihoa tarvisi kummemmin kosteuttaa, sillä se jää rasvaiseksi kahvin ansiosta, joten nopeuttaa myös aamutoimia mukavasti... ;)

Bvnet13
Bvnet14Bvnet15







  Lime & Mandariini vartalovoide, Sohvy, Ovh. 15,00€. Klik!

Sohvyn lime & mandariini vartalovoide on täysin, 100% luonnonkosmetiikkaa. Voiteen tuoksu on huumaava, mutta mieto. Lime ja mandariini tuovat pirtsakan raikkaan tuoksun voiteelle. Voide lupaa poistaa kehosta myrkkyjä, vähentää selluliittia, aknea, raskausarpia ja arpia. Samalla vartalovoide tottakai kosteuttaa sekä suojaa ihoa. Koostumukseltaan voide on ihanan kevyttä.

Käytän lähes joka päivä lime & mandariini -vartalovoidetta jaloilleni sekä koko vartalolle. Nyt noin 1,5 kuukauden käytön jälkeen reisistäni on huomattavasti haalentuneet raskausarvet -en siis ikinä ole ollut raskaana, mutta raskausarpia kehoon voi tulla noin muutenkin. Toisinaan voide kihelmöi iholla, joka saattaa johtua siitä, että olen vähän sitrushedelmille allerginen. En pahasti, mutta vähän. Kuitenkin voide kosteuttaa ja hyödyt ovat olleet itselleni suurempia kuin pienet haitat. Rakastan myös tuotteen tuoksua. Se on ihanan pirtsakka ja harmaina aamuina saa hymyilemään.


Bv18Bvnet19Bvnet20Pehmeä Hunajahuulivoide* ja Punertava Minttuhuulivoide*, Sösar, Ovh. 8,00€
Klik! ja Klik!

Heti ensikosketuksella ihastuin näihin Sösarin huulivoiteisiin, jotka todellakin kosteuttavat ja pitävät huulet kosteina pitkään eli kyseiset huulivoiteet eivät jätä vain kosteaa kalvoa huulten pinnalle, vaan kosteuttavat myös syvemmältä ihoa.

Mulla on nyt ollut päivittäisessä käytössä tuo Pehmeä Hunajahuulivoide ja tykkään siitä kovasti. Jos laitan sitä aamupäivästä, enkä syö tai juo niin vielä iltapäivän puolella huulilta löytyy kosteutta todella hyvin eikä huulirasvaa tarvitse lisäillä. Tämä huulivoide suojaa myös auringolta niin kuin pakkaseltakin huulien herkkää ihoa. Tuoksu ei ole mitenkään hunajainen, vaan enemmänkin luontomainen -ei kauhean miellyttävä, mutta aika mieto. Tuoksu onkin ainut miinus ja voiteen ominaisuudet hakkaavat mennen tullen tuoksun. Huulivoidetta voi käyttää myös hiertymien, naarmujen, palovammojen ja kuivien ihoaluieiden hoitoon.

Vaihtelun vuoksi käytän aina toisinaan Punertavaa Minttuhuulivoidetta. Tämäkin huulivoide on tehokas kosteuttaja ja kosteus pysyy iholla pitkän aikaa. Piparminttu antaa huulille kivan viileän tunteen ja pienen kihelmöinnin. En tiedä miksi, mutta tykkään tosi paljon tuosta tunteesta -kai olen vähän hullu! Tuote tuoksuu erittäin minttumaiselta, raikkaalta ja hyvältä. Minttuhuulivoidetta voi käyttää myös hyönteisten puremiin, hiertymiin, palovammoihin ja naarmuihin.

Bvnet16 BVnet17 Bvnet18
Makea appelsiini -eteerinen öljy* ja Tuoksukivi*, Signe Seebid, 
ovh. 9,00€ ja 12,00€. Klik! ja Klik!.

Ennen Bona Valeren aukeamista en ollut ikinä kuullut tuoksukivestä, mutta söpö pakkaus ja muotoilu vetivät puoleensa. Tuoksukivi on Signe Seebidin tuoteperheeseen kuuluva savinen ''kivi''ruusu, johon voi pudottaa muutaman tipan eteeristä öljyä, jolloin kivi haihduttaa ilmaan eteerisen öljyn höyryjä. 

Tämä kivi on meillä tosi hyvä ratkaisu, sillä meillä ei voi polttaa kissan takia tuoksukynttilöitä. Usein käytän tuoksukiveä laukuissani haihduttamassa vieraita, tunkkaisia hajuja pois. Toisinaan myös käytän tuoksukiveä olohuoneen pöydällä, kun tarvitsen aamuihin hiukan boostia, jos virta meinaa olla lopussa. Kivi ei erota tuoksua kerralla hirveän paljon ilmaan, vaan miedosti ja vähän, jolloin itselleni ei ainakaan iske kauhea pääkipu.

Bona Valeresta löytyy laaja valikoima eteerisiä öljyjä sekä erilaisia iholle tarkoitettuja hoitoöljyjä mm. Avokado- ja macadamiaöljyjä. 

Mulla itselläni on makea appelsiini -eteerinen öljy ja sen kautta olen päässyt vähän perille aromaterapian maailmaan -tottakai luonnonkosmetiikkatuotteiden sisältämät eteeriset öljyt myös perehdyttävät tähän maailmaan. Tuoksu on tosi piristävä ja aika makea. Öljyä voisi käyttää myös iholla, mutta itse en ole vielä kokeillut -olenkin käyttänyt sitä ainoastaa tuossa tuoksukivessä. Tämän eteerisen öljyn pitäisi iholla parantaa aknea ja kirkastaa ihoa -täytynee joskus kokeilla.


Onko teillä jotain omia luonnonkosmetiikkasuosikkeja? Löytyykö samoja lemppareita kuin multa? :)

Toteutettu yhteistyössä Bona Valeren kanssa
*Osa postauksen tuotteista saatu blogiyhteistyön kautta