Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma elämä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. lokakuuta 2015

Lokakuu

Heipparallaa! Ompas siitä pitkä aika, kun viimeeksi tänne olen kirjoitellut! Kyseiset kuvat on otettu elokuun loppupuolella -kesän viimeisinä lämpiminä ja valoisina iltoina. Nämä kuvat on tarkoitus ollut postata tänne monen monta hassua kertaa, mutta kun ei ole ollut aikaa ja kirjoittaminenkaan ei ole oikein ottanut tuulta alleen, joten päätin tulla masentamaan nyt kaikkia ihanan lämpöisillä ja aurinkoisilla kuvilla.

ELOKUUUUUU
elokuunyöt1 elokuunyöt3elokuunyöt
//Paita ONLY//
//Shortsit BIKBOK//
//Kengät TED BAKER//
//Kello MICHAEL KORS//
//Rannekoru TAIKA-KORUT//

Kesä tosissaan oli ja meni yhdessä hujauksessa ohi. Summer Bucket Listin asioista ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa, sillä olin lähinnä koko kesän töissä ja paiskin pariakin vuoroa päivässä töitä. Tosin olen kyllä todella iloinen ja tyytyväinen siitä mitä opin töissä. Ikinä en olisi uskonut, että saan noin ihanan, opettavaisen ja vaativan kesätyöpaikan, josta on todella paljon apua nykyisissä opinnoissa ja tulevaisuudessa työelämässä.

Mennyt kesä ja syksy on ollut mulle ehkä opettavaisin moneen vuoteen. Rehellisesti sanottuna koen, että olen kasvanut henkisesti muutamassa kuukaudessa enemmän kuin viimeisen viiden vuoden aikana. Niin paljon uusia asioita, niin paljon muuttujia ja niin paljon menetyksiä, saavutuksia, iloja ja suruja, ihania asioita, odotusta sekä jännitystä.

Reilu kuukausi sitten suuntasin täysin tuntemattomaan -Kouvolaan, ammattikorkeakouluun. Vietin monia unettomia öitä ennen aloitusta ja olinkin sitä mieltä etten mene koko kouluun, koska en tunne sieltä ketään. enkä halua uusia ihmisiä elämääni tai tutustua keneenkään. Loppujen lopuksi aika äkkiä uudet kaverit ja porukat löytyivät. Koulun nopeatempoisuus ja itsenäisesti suoritettavien tehtävien määrä yllätti -siihen on vielä totuttelemista sekä rytmittämistä paljon.. Oon todella paljon tykännyt olla täällä, koulu on ihan ok ja ihmiset mukavia.

Sain myös tietää vähän aikaa sitten, että minusta on tulossa kummitäti ja parhaasta ystävästäni äiti. Alkuun tieto parhaan kaverin raskaudesta oli hiukan hämmentävä ja ehkä jopa pelottavakin, sillä pelkäsin, että menetän kaverini lapsen myötä tai jotakin yhtä absurdia. Tuskimpa tuo mun kaveri on mihinkään katoamassa. Elämä vaan muuttuu ja menee eteenpäin -ihan hyvä, että meidänkin kaveripiiri alkaa pikku hiljaa ''aikuistumaan'' sekä pääsee kohti unelmiaan. Tällä hetkellä odotan jo kovasti, että pääsisin näkemään pienen suloisen käärön. Odotuksen aikana the-hullu-kummitäti shoppailee kaikkea pientä, karkinväristä ja ihanaa.

Mitä mulle sitten kuuluu? Mulle kuuluu tosi hyvää! Tykkään todella paljon olla Kouvolassa ja oonkin saanut täältä ihania uusia kavereita. Mulla on pitkästä aikaa hyvä, rauhallinen olo ja musta tuntuu, että olen nyt vihdoinkin löytänyt the-place-to-be -paikan itselleni. Sopivan kokoinen paikka pikkukaupungin tytölle ja yllättävän viihtyisä, vaikka kaupungin maine on todellisuutta huonompi. Koulu voisi toki olla mielenkiintoisempaa, kun ns. ''peruskurssien'' sisällöt ovat mulle jo aiemmista opinnoista tutumpia ja odotinkin, että opiskelu olisi haastavampaa kuin mitä se todellisuudessa on. Myös kaikenlaisissa blogihipoissa on tullut juostua pääkaupunkiseudulla, joten niistä myöhemmin lisää! :)

Mutta... Lähden nyt takaisin opiskelemaan henkilöstöhallintoa! Palataan!

Miten teillä muuten menee siellä ruudun toisella puolella?

torstai 16. heinäkuuta 2015

Ciao!

Ciao tyypit! Pientä blogihiljaisuutta on ollut havaittavissa, sillä tekemistä on ollut paljon ja lifestylebloggaajien blogimiitin järjestelyihin on uponnut mukavasti aikaa, mutta voin jo nyt luvata, että miitistä tulee ihan mahtava! Vielä muutama bloggaaja mahtuu mukaan, joten ole nopea, ilmoittaudu ja tule viettämään kiva päivä Lahteen blogikollegoiden kanssa! Lisätiedot löytyvät täältä.

blogikesä4 blogikesä2 blogikesä3
//Mekko GINA TRICOT//
//Sandaalit HALONEN//
//Aurinkolasit IBERO//

Blogitaukoa on tullut hiukan vietettyä, sillä vietin ihan kokonaisen kesälomaviikon turhia stressaamatta ja silloin ei tietystikään ollut kamera missään mukana. Tuon kesälomaviikon jälkeen sainkin loppukesäksi koulutustani vastaavan työn, jossa jatkan aina koulun alkuun saakka eli en ollutkaan koko kesää työttömänä, jes!

Töiden jälkeen olen lähinnä nyt ensimmäisinä viikkoina koomaillut kotona, sillä loman jälkeen nuo kello 7 aamut on hiukan rankkoja -pikkuhiljaa niihinkin alkaa tottumaan ja iltaisin onkin aika virkeä olo. Säännölliset työajat ovat kyllä luksusta muutaman ravintola- ja kaupanalan työvuoden jälkeen, vaikkakin aamuherätykset eivät olekaan ehkä se positiivisin juttu, mutta ainakin viikonloput ovat vapaita.

Syksyllä taas elämä muuttuu todella paljon, sillä sain kuin sainkin opiskelupaikan KyAMK:ista liiketaloudesta eli korkeakouluelämä ja Kouvola kutsuu. En oikein tiedä mitä odottaisin tulevalta. Toisaalta pelottaa ja jännittää, mutta taas toisaalta musta tuntuu, että opiskeluajasta tulee todella kiva ja koen olevani oikealla alalla. -Mulla on kyllä tosi huono omatunto tuosta opiskelupaikasta, sillä tiedän monia tyyppejä, jotka lukivat aivan mielettömästi pääsykokeisiin eikä päässyt sisään ja mulla lukeminen oli tooodella minimaalista.

Ääh tulis jo kesä ja tuollaiset ihanan lämpimät aurinkoiset ilmat takaisin! Haluan niin pukeutua ihaniin kesämekkoihin ja hengailla kesäyössä pitkin kaupunkia.

Kesäkisan voittajat on nyt arvottu! 1. palkinto eli iso kesäinen tuotepaketti matkaa Emilialle, 2. palkinto eli pieni yllätyspalkinto matkaa Arhippalle ja 3. palkinto eli pieni yllätyspalkinto matkaa Marikalle. Käykää katsomassa sähköpostinne. Laitan sinne viestiä niin saadaan paketit matkaan.

Kiitos kaikille osallistuneille ja ihanaa kesää! :)

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

#LAHTIMIITTI2015

Heippa! Meillä oli viime lauantaina Lahdessa bloggaajamiitti, jossa oli 12 bloggaajaa tutustumassa sekä tapaamassa toisiaan ja jakamassa ideoita. Suurinosa miittiläisistä oli mulle ennestään tuntemattomia, joten uusia tuttuja tuli paljon. Lähdetäänpä katsomaan millainen päivä meillä oli!

LAHTIMIITTI0
LAHTImiitti1.12
Miitissä siis tutustuimme toisiimme, juttelimme, kuvailimme, jaoimme ideoita ja hengailtiin. Koko päivä oli todella onnistunut, rento ja mukava -poislukien ruokailukokemustamme eräässä lahtelaisessa ravintolassa miitin jälkeen, jossa asiakaspalvelu oli nollissa eikä hyvä ruokakaan korvannut tätä erittäin huonoa asiakaspalvelua.

Suurinosa miittiin osallistujista oli mulle ennestään tuntemattomia bloggaajia, sillä miitti oli suunnattu lähinnä kauneus- ja kynsibloggaajille, jonne tulin vähän genrejen ulkopuolelta kuokkimaan sekä fiilistelemään. Sain ainakin paljon uusia inspiraatioita -kynsiin on tullut taiteiltua vaikka mitä ja ehkäpä meikkitutorial -videoitakin tai muita videoita alkaa vilkkumaan blogissa, kunhan uskaltaudun niitä kuvaamaan ja editoimaan.

LAHTIMIITTI1LAHTIMIITTI3 LAHTIMIITTI4 LAHTIMIITTI

Kokoonnuimme porukan kanssa luonnonkosmetiikkaa myyvässä Bona Valeressa, jossa meille tarjoiltiin ihania gluteiinittomia ja terveellisiä herkkuja, puolukanlehtiteetä ja kahvia, nam nam!

Pääsimme myös testailemaan ja kyselemään myytävistä tuotteista, jotka tosin ennestään on minulle hyvinkin tuttuja -kokemuksia voit lukea lisää täältä ja täältä. Teimme itsellemme käsi- tai jalkahoidon kera eteeristen öljyjen, vartalonkuorintasokerien ja ihanan sheavoikäsivoiteen -me tosin Satueria -blogin Sadun kanssa teimme käsihieronnat toisillemme, joten rentouduttua ja nautittua tuli ihan olan takaa.

Meidän päivä siis alkoi todella rennoissa merkeissä luonnonkosmetiikan ja hemmottelun parissa. Tuossa käsihoitopöydän ympärillä jo tutustui mukavasti uusiin ihmisiin ja sai juttua aikaan kosmetiikasta sekä muista bloggaamiseen liittyvistä asioista.

HOX HOX!! Bona Valere halusi tarjota meidän miittiläisten lukijoille alennuskoodin, jolla saat 20 % alennuksen normaalihintaisista tuotteista koodilla Suvi2015. Koodi on voimassa 31.8.15 asti ja sen voi käyttää sekä nettikaupassa että itse liikkeessä kertomalla kassalla tuon koodin. Myöskin postituskuluista on nyt huima kesätarjous ja paketti lähteekin matkaan 2€, jos et pääse paikan päältä tuotteita ostamaan.

LAHTIMIITTI6 LAHTIMIITTI7 LAHTIMIITTI8 http://evestemptations.blogspot.fi http://evestemptations.blogspot.fi

LAHTIMIITTI9 LAHTIMIITTI14 LAHTIMIITTI5 LAHTIMIITTI12
LAHTIMIITTI11 LAHTIMIITTI13
LAHTIMIITTI1.1

Seuraavana suuntasimme vierailulle Bm Internationalille, joka maahantuo O.P.I:n kynsilakkoja, -tuotteita sekä käsienhoitotuotteita.

Ensiksi pääsimme kuulemaan kynsilakkauutuuksista ja syksyn tulevista trendeistä sekä väreistä. Esittely oli ehkä hiukan ylilentoinen itselleni, sillä en ole valitettavasti tutustunut kynsilakkamaailmaan ja merkkiin niin hyvin, että olisin pysynyt kaikessa mukana -my bad, myönnetään. No keskityin tän esittelyn aikana lahjakkaasti naposteluun, sillä tarjolla oli pientä purtavaa. Syömisenhän mä osaankin hyvin! Olen enemmän ollu tähän asti rakennekynsi-ihmisiä ja tehnytkin niitä muutaman vuoden, joten kynsilakkamaailmasta olen aivan out. Allergisoitumisen myötä enemmän on alkanut kiinnostamaan lakat, sillä ainakaan tällä hetkellä en voi kuvitella käyttäväni rakenteita kynsissä.

Pienen luennon jälkeen pääsimme kynsilakkaparatiisiin, jossa shoppailu- ja ihmettelyaikaa oli järjestetty ihan kiitettävästi. Saimme lakoista ja voiteista sekä muista O.P.I:n tuotteista mukavat alennukset, joten lompakko keventyi huomattavasti, kun pussiin tuli kerättyä vaikka ja mitä -ei ainakaan hetkeen kynsilakat ja käsivoiteet lopu tältä tytöltä kesken. Tuolla liikkeen puolella tuli olo, että kaikkea on saatava, väristä viis, kun kaikki näyttävät niin herkullisilta.

Mun on ehkä vielä joku kaunis päivä käveltävä uudelleen tuonne liikkeeseen ja kotiutettava muutama mieltä kaihertava kynsilakkasävy kotiin muun muassa kuvassa näkyvä O.P.I Mustang collection Girls Love Ponies -karkkimaisen pinkki kynsilakka. Joo ja myös 50 Shades Of Grey collectionin tietyt lakkasävyt kiehtovat mua hyvin paljon, joten niitäkin on ehkäpä saatava...

http://evestemptations.blogspot.fi LAHTIMIITTI1.3 LAHTIMIITTI1.13 LAHTIMIITTI1.2 Lahtimiitti1.5 LAHTIMIITTI1.6 LAHTIMIITTI1.7 LAHTIMIITTI1.8 LAHTIMIITTI1.9 LAHTIMIITTI1.10 Lahtimiitti1.11

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä menimme viettämään iltaa Trion Glitteriin, jossa meitä odotti taas hyvä syötävä ja juotava -haha, musta tuntuu, että kuvailin vaan koko päivän vaan ruokaa ja keskityin syömiseen. Onneksi Glitterissä oli tuollaisia kesäisiä kevyitä herkkuja tarjolla.

Meille oli järjestetty Glitterissä hiustuotteisiin tutustumista kampauskilpailujen parissa. Tehtiin kampauksia toisillemme. Itse olen sen verran rähmäkäpälä, joka vihaa hiustenlaittamista, joten hiukan pelotti ryhtyä haasteeseen, eikä ideoitakaan löytynyt. Tarrasin siis hiusoppaaseen, josta sain idean, että teen Satueria -blogin Sadulle kalanruotoletin, heittelen kukkia tai helmiä jonnekkin hiuksiin ja sitä rataa. Mun mielestä tuo Sadulle tehty kampaus onnistui todella hyvin ja siitä tuli sellainen kuin ajattelin -kesäinen sekä rento. Kalanruotolettiä en olisi osannut letittää ilman Glitterin kalanruotoletitystyökalua, jolla letittäminen oli toooodella helppoa. Satu teki mulle myös kukallisen lettikampauksen, jossa koko pään kiertävänä "pantana" oli letitettynä omat hiukseni. Tykkäsin kovasti tuosta kampauksesta. 

Pääsimme myös tutustumaan Glitterin muuhun valikoimaan ja ihaniin koruihin. Minut on hurmannut tuo Glitterin hiustuotevalikoima, sillä sieltä löytyy lähes mitä vain. Tottakai korutkin ovat kivoja ja itselle mukaan tarttuikin korvikset sekä kalanruotolettityökalu kotiin viemisiksi. 

Meillä oli todella mukava päivä kaiken kaikkiaan ja oli todella piristävää tutustua muihin ruudun takana nököttäjiin! Kiitos kaikille mukana olleille, järjestäjille ja yrityksille, jotka osallistuivat päiväämme.

Goodie bagin sisällöstä ja ostoksista on tulossa vielä oma postauksensa. Saatiin pienet pussukat mukaan Bona Valeresta, O.P.I:lta ja Glitteristä. Yhteistyökumppaneina meidän miitissä oli myös Hurraw Suomi, LivBox ja Miss Lis, jotka olivat lahjoittaneet meille pienet yllärit! :)

Kiitos kaikille! Oli todella mukava päivä! :)

Bona Valeren kappaleen viimeinen kuva lainattu täältä, O.P.I:n kappaleen 4. ja 5. kuva sekä Glitterin kappaleen 1. kuva lainattu täältä. Kuvien lainaukseen kysytty ja saatu lupa. 

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Hallo Helsinki!

Helsinki

Suuntasin siis nokkani kohti Helsinkiä harmaana ja sateisena keskiviikkoaamuna. Mulla oli tiedossa tapaaminen, vaikka olinkin vielä aika kipeänä tai siis enhän mä ollut omasta mielestä niin missään nimessä en halunnut missata tätä tapaamista. Meinasi tulla pieni paniikki, kun bussi oli myöhässä ja kello tikitti uhkaavasti kohti junan lähtöaikaa. Muutaman juoksuaskeleen jälkeen oli kuitenkin ajoissa laiturilla odottelemassa junaa.

Helsinki2

Helsingin päässä mulla oli sovittu tapaaminen Eerikäisen Eskon kanssa, jota olen melko nuoresta asti fanittanut, koska Esko on vaikuttanut median välityksellä tosi mukavalta tyypiltä ja onhan se ihan kivan näköinenkin!

Tavattiin Hotelli Pressan terassilla puolenpäivän aikoihin. Tuo meeting oli melko lyhyt, mutta silti mulle jäi todella positiivinen kuva kyseisestä henkilöstä -aito, positiivinen, kohtelias ja sympaattinen. Ihan niin kuin julkisuudessakin. Tapaamisen aikana räpsittiin muutama kuva ja juteltiin niitä näitä. Mun kameralle valitettavasti tallentui vain tämä jonkun ulkopuolisen miehen räpsäisemä kuva. Pahoittelen ulkoista olemustani -aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta. Toinen puoli naamasta turvoksissa ja olo on aika nuutunut niin kuin sen kuvastakin näkee...

Varmaan heräsi kysymys miksi sitten pääsin moikkaamaan Eskoa? Syy tapaamisellemme oli tuo mun käsissä näkyvä Louis Vuittonin iso brown box, jota lähdin hakemaan ja jonka sain -mä olin nukkunut koko alkuviikon todella huonosti, koska en voinut ikimaailmassa uskoa, että saisin tuon paketin itselleni ja jännäilin sitä sitten näköjään niin paljon, jotta se vaikutti nukkumiseenkin, haha! Nyt se on kuitenkin turvallisesti mulla ja voin nukkua yöni hiukan paremmin!


helsinki3 helsinki4

Mitäköhän tämä mysteerinen brown box sisältää? Pahvisen laadukkaasti tehdyn laatikon sisältä paljastui paperia, eh? Kävin siis hakemassa laatikon, joka oli paperia täynnä eikä mitään muuta, höh! No ei vaineskaan. Kyllä se sisälsi jotain muutakin, mutta mitä...? Helsinki6 Helsinki7

Paperin jälkeen vastassa oli tällainen puuvillainen dustbag, joka on meidän perheessä ristitty tyynyliinaksi, isoksi clutchiksi ja kauppakassiksi, joten jos näette jonkun tuolla kadulla kävelemässä tällainen kourassa niin se todennäköisesti kuuluu meidän perheeseen, koska ''eihän noin kallista puuvillapussia voi olla käyttämättä ja kyllä se muotiin menee, kun siinä lukee Louis Vuitton -on vielä ihan aitokin''.

Helsinki9 Helsinki8 helsinki10

Lopulta dustiksesta kurkisti ihana Vuittonin Damier Ebene -kuosi ja pakkohan tuo ihanuus oli kiskoa sieltä ulos, sillä halusin nähdä mitä the mystery brown box sisälsi. Sieltä paljastui Louis Vuittonin Neverfull MM Damier Ebenenä eli tuo aika tunnettu ja suosittu LV:n laukkumalli keskikokoisena. Tuolla isomman laukun sisällä on vielä kuvassa näkyvä irrotettava clutch, jota voi käyttää myös erikseen isomman laukun kanssa eli jos lähtee baariin tai juhliin niin voi kiskasta tuon pikkulaukun mukaan.

Mä olen pienestä tytöstä asti unelmoinut Louis Vuittonin laukuista ja etenkin Neverfullista, sillä se on kätevä ja suht iso laukku, vaikkakin oma mallini on keskikokoinen. Mulle mieluisin kyseisen merkin kuoseista on ehdottomasti tämän Damier Ebene. Kaunis ruskea ruudullinen kuosi ja matchaa mun omiin väreihin paremmin kuin hyvin. DE:ta näkee myös vähemmän kuin perinteistä Monogram -kuosia. Tiesittekö muuten, että Vuittonin menestystarina on lähtenyt liikkeelle ruutukuosista?

Hinnat näissä vain hipovat pilviä, joten ei ole pieneen mieleen tullut ostaa tällaista ainakaan uutena. Tämäkin yksilö taitaa tänä päivänä maksaa 945€ Esplanadin liikkeessä Helsingissä, joten in my dreams ja en ehkä olisi valmis sijoittamaan laukkuun noin paljon rahaa, vaikka sitä löytyisikin.

Mulla kuitenkin kävi tuuri, mitä en vieläkään voi todeksi uskoa, vaikka laukku kököttääkin tuossa lattialla mun vieressä. Nimittäin mä sain tämän ihan ilmaiseksi Eskolta -nyt varmaan monella heräsi kysymys miksi? :D

Osallistuin siis viikko sitten lauantaina CasinoEuron ja Eerikäisen Eskon yhteistyöarvontaan Instagramissa, jossa tämä kyseinen laukku oli palkintona. Otin tohon arvontaan osaa fiiliksellä ''No en mä kuitenkaan mitään voita, mut testataan nyt kuitenkin. Kyllähän sen kuitenkin joku voittaa''.
Sunnuntaina sain iltapäivästä Instagramissa nimitäggäyksen Eskolta, että olen voittanut kyseisen arvonnan ja mulle olisi tulossa Louis Vuittonin laukku. -Siis mitä?! Voitinko arvonnan?? En todellakaan voinut uskoa tota todeksi ja itse asiassa olin tuolloin keskellä Kauppakeskus Karismaa, jossa sain pienen huutohepulisydänkohtauksen, sillä oli kyllä todella mieluinen palkinto ja en vieläkään voi uskoa voittoa todeksi, haha!

IIIISO Kiitos siis vielä kerran CasinoEurolle ja Eskolle, että teitte yhden tytön unelmasta totta ja tän tytön maailman onnellisimmaksi laukun omistajaksi. Laukku pääsi hyvään kotiin ja mun tekisi mieli vielä kerran halata teitä, koska tää on mulle todella iso juttu! Kiitos, kiitos, kiitos aivan mielettömästi!

Nyt täytyykin lähteä rientämään, sillä mulla alkaa tulla pikkasen kiire, koska puolentoistatunnin päästä meillä alkaa Lahdessa bloggaajamiitti ja mä olen vielä yöpaidassa sängyssä kirjoittelemassa tätä postausta... Palataan asiaan! 


Aurinkoista lauantaita kaikille ja toivottavasti näen mahdollisimman monta 
teistä ruudun toisella puolella olijoista miitissä! 

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Pikamoikat

pikamoikat pikamoikat2 IDSteam&Go18
//Mekko GINA TRICOT//
//Kukkaseppele GLITTER//

Heippa hei tyypit! Ehkä blogimaailman laimein otsikko tällä postauksella, mutta ei voi mitään. Älkää suuttuko. Nää on tosissaan otsikon mukaiset pikamoikat tällä kertaa junasta!

Olen matkalla kohti Helsinkiä ja tänään onkin jänniä juttuja tiedossa, josta varmasti myöhemmin kerron lisää! Olen odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa, kun sain tiedon tästä! Sen verran voin valottaa asiaa, että pääsen tapaamaan mun lapsuuden tai no paremminkin teini-iän yhtä idolia ja kuviin hänen kanssaan.. Kuka tää tyyppi onkaan ja miksi pääsen treffaamaan häntä? 

Mulla on Helsingin päässä jonkin verran hengailuaikaa, sillä en viitsinyt lähteä the-last-minute-junalla, jolla olisin ollut juuri sopivasti perillä tapaamiseen -näistä junista, kun ei ikinä tiedä kulkeeko nää ja onko aikataulussaan. Bussi tosin kotoa oli aikataulustaan sen verran myöhässä, että Lahden päässä tuli semisti kiire ja paniikki! Mutta junassa ollaan ja aikataulu pitää. Sovin muutamat nettikirppisnoudotkin tuohon iltapäivälle ja toivon, että ne toteutuvat, sillä tarkoituksena olisi kotiuttaa kauan kuolatut lempparisaapikkaat! 

Juhannus oli ja meni. Siitä ei hirvittävästi jäänyt kerrottavaa teille eikä jälkipolville, sillä makoilin kotona sängyn pohjalla kesäflunssassa ja kuumeessa. Ei edes harmita, kun tämä juhannus oli tarkoitus viettää Himoksella kavereiden kanssa. No ehkä ensi vuonna on parempi onni. 

Pikkuhiljaa tauti alkaa olla nujerrettu -ainakin toivottavasti ja olo palautua normaaliksi, joten blogikin alkaa päivittyä taas tiuhempaan. Mä en ole nyt vain jaksanut päivitellä, sillä pää on ollut todella kipeä ja flunssa- sekä allergialääkkecocktail meinaa heittää tän mimmin todella sekaisin. Ootte kuitenkin ollut mielessä ja teidän kommentit on mukavasti piristänyt mua! Vastailen niihin varmasti, kunhan saan itseni ensiksi kuntoon. :)

Niin ja ohhoh! Maaginen sadan lukijan raja meni rikki joskus eilen illalla. Kiitos olette aivan ihania ja piristätte mun päiviä kivoilla kommenteilla sekä vinkkailette hyviä blogeja luettavaksi ja tuotteita testattaviksi! Ihan saaaaairaaaaaan iso kiitos teille! Lupailin aiemmin, että kun sadan raja ylittyy niin tulee joku makea, iso ja ihana lukija-arvonta -Se on tulossa, kunhan keksin palkinnot siihen. Osa palkinnoista on jo mielessä sekä hankittuna, joten kannattaa olla kuulolla. Tätä ette halua missata! ;)

Ihanaa keskiviikkoa teille! Nauttikaa elämästä! 



tiistai 16. kesäkuuta 2015

Summer Bucket List 2015

Tehdäänpä nyt paljon toivottu postaus eli Summer bucket list! Osa aktiviteeteista on jo tullut tehtyä, mutta miksipä niitä ei voisi vielä uudelleen suoritella. Osaa aktiiviteeteista en varmasti ehdi millään kesän aikana suorittaa, mutta hei aina on hyvä elää toivossa ja unelmoida, jollei tänä kesänä niin sitten ensi kesänä!

IN THIS SUMMER

weekend4

Näe mahdollisimman monta auringonlaskua

Valvo auringonlaskusta auringon nousuun

Kävele yöllä pitkin kaupungin tyhjiä katuja

Pidä rannalla ystävien kanssa juhlat

Vietä koko yö ulkona

babysalla3

Käy festareilla

Käy kesätapahtumissa

Tutustu uusiin paikkoihin ja nähtävyyksiin

Tee päämäärättömiä road trippeja

Tee paljon extemporereissuja

Aja koko yö pitkin maanteitä

 Matkusta höyryjunalla jonnekkin

Tee pyöräretki Turun Saaristoon

Käy lavatansseissa

Nuku autossa

LÄTKÄ
♥ Reilaa junalla ja julkisilla pitkin Suomea

♥ Tee Inter Rail Euroopassa

Matkusta paljon Suomessa

♥ Matkusta Euroopassa

Bongaa alennus- ja äkkilähtöjä

lax2

♥ Käy katsomassa lacrossea

♥ Pelaile lacrossea

 Vietä kesäolympialaiset mölkyn, petangin, 
minigolfin parissa kavereiden kanssa

Käy katsomassa jenkkifutista

Aloita jonkun kesälajin harrastus

Käy katsomassa Street Hockeyta

Pelaa rullakiekkoa

 Treenaa ja kuntoile

Käy mielenkiintoisissa urheilutapahtumissa

arvontavoitto

Poimi kukkia 

Osta kotiin joka viikko kukkia

Sido luonnonkukista ja leikkokukista kukkakimppu

 Tee kukkaseppele

Poimi juhannusyönä 10 kukkaa ja pistä ne tyynyn alle

summerbucketlist

Tee jotain hullua

Kokeile uusia asioita

Hyppää veteen hyppytornista

Hanki rusketusrajat

Polta ainakin kerran ihosi

Ole veden äärellä paljon

Nuku päiväunet pihalla

 Lue kirjoja riippukeinussa

 Tee Spotifyyn kesäsoittolista

 Katsoa ukonilmalla salamointia

 Tanssi sateessa

 Tanssi laiturilla

 Shoppaile alennusmyynneissä

Rentoudu mökillä

Veneile

 Kalasta

mansikat weekend15

 Poimi mansikoita

 Syö paaaaljon mansikoita

 Pistä poskeen monta vesimelonia

 Vetää jäätelö-överit

 Grillaa paljon

 Järjestä grillijuhlat

 Pidä kavereiden kanssa piknikkejä

 Vietä päivä rannalla kera hyvän syötävän ja juotavan

 Vietä viini-ilta

 Opettele tekemään uusi drinkki

 Opettele tekemään uusi ruoka

 Tutustu johonkin ravintolaan, ruokakulttuuriin
tai street food -tapahtumaan, jossa et ennen ole
käynyt

 Nauti hyvästä ruuasta, seurasta ja juomasta

satama27.7.6

 Käy ainakin:

 Turussa
 Porvoossa
 Kotkassa
 Hangossa
 Raumalla
 Helsingissä
 Heinävedellä
 Tampereella
 Tallinnassa

 Näille festareille on päästävä:

 Ruisrock
 Pori Jazz
 Lahden yöt
 Summer Sound
 Weekend
 Flow

 Näissä tapahtumissa on käytävä:

 Rullakiekon MM-kilpailut
 Gymnestrada
 Street Hockey SM-kiertue
 Bermudan tennisturnaus
 Kotkan meripäivät
 Hangon Regatta
 Anianpellon markkinat
 Monissa bloggaajien miiteissä

 Kaikista tärkeintä on:

 Nauraa
 Rakastaa
 Hymyillä
 Nauttia pienistä hetkistä
 Tutustua uusiin ihmisiin
 Löytää uusia paikkoja
 Saada uusia kokemuksia
 Tehdä ikimuistoinen kesä


Onko teillä samanlaisia kesäsuunnitelmia? :)