maanantai 1. kesäkuuta 2015

Once Again Sunday



Sunday31.05 Sunday31.05.2
Sunday31.05.3
//Toppi SEPPÄLÄ//
//Farkut BIKBOK//
//Ballerinat STYLENOB//

Huhuh mitä hulinaa ja vilskettä koko loppuviikko on ollut! Kamera on kulkenut mukana vaihtelevasti ja jäänyt nätisti lojumaan kassin pohjalle, joten sellaista postausta ei tule, jonka olin ajatellut tehdä -tylsää..

Torstaina mulla loppui parin kuukauden mittainen työssäoppimisjakso tilitoimistossa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen löytänyt sen oikean alan tai ainakin suunnan itselleni mitä joskus haluan työkseni tehdä -tämä ajatus vahvistui todellakin tuolla työssäoppimispaikassa, jossa opin valtavasti uusia asioita, enemmän kuin koko vuonna koulussa.

Pääsin tekemään oikeasti kirjanpidollisia töitä, enkä vain skannaillut tai tuhonnut papereita, vaikka näitäkin töitä joskus ohimennen tuli tehtyä. Harkkapaikan muu henkilökunta oli todella ihanaa väkeä ja aina sai apua, jos sitä kysyi. Välillä myös minulta kysyttiin apua ja kuulemma ''opetin'' kokeneemmalle kaartillekin uusia asioita. Jokainen aamu oli todella kiva herätä ja lähteä töihin -siihen vaikuttivat mukavat työkaverit ja mielenkiintoiset työtehtävät. Ekoina päivinä olin kyllä ihan rättiväsynyt, koska kirjanpito vaatii hiukan enemmän pään käyttöä ja koulussa ei luonnollisestikaan oltu opiskeltu niin laajojen kokonaisuuksien hallintaa. Näyttö menikin oikein loistavasti ja suureksi yllätyksekseni myös työkaverit muistivat minua työpanoksestani lahjakortilla, joka tuli kyllä tarpeeseen. Kiitos ihan mielettömästi maailman parhaan harkkapaikan poppoolle! Toivottavasti ensi vuonna nähdään! -Paljon on vielä opittavaa ja kehitettävää kirjanpidossa, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee...

Vuoden viimeisellä kouluviikolla ravasin myös kesken työpäivien korotustenteissä. Juurikaan korotettavia aineita ei löytynyt, mutta kyllähän niitä muutamia oli, joten ei muuta kuin korotustenttimään. Tentit olivat suhteellisen helppoja ja kyllähän ne korotettavat aineet nousikin tavoitellulle tasolle.

Perjantaina virallisesti loppui koulu ja velvollisuudet kutsuivat minut kevätjuhlaan -olinkin ainut opiskelija meidän luokalta, joka sinne asti jaksoi vaivautua. Koulutuskeskus Salpauksen rahasto myönsi minulle stipendin, koska aktiivisena opiskelijana järjestin Eduskuntavaalipaneelin koulullamme keväällä. Stipendi tuli kyllä aivan puun takaa, enkä osannut sitä odottaa -lähinnä teen omaksi ja muiden iloksi näitä opiskelijatempauksia sekä -tapahtumia.

Eilen olimme ihanan pikkuserkkuni Lauran ylioppilasjuhlissa Helsingissä. Juhlat olivat oikein mukavat ja rennot, paljon hyvää syötävää, juotavaa sekä seuraa. Lähinnä keskityin, kerrankin vain juhlimiseen, enkä kameran kanssa riekkumiseen -ihanan rentouttavaa. Kiitos juhlista ja onnea vielä kerran Lauralle.

Tänään sunnuntaina ollaankin sitten menty vähän leppoisammissa moodeissa ja käyty kirppisshoppailemassa sekä sateessa kuvailemassa. Tuntuu, että viikot, kuukaudet ja vuodet kuluvat nykyään ihan kamalan nopeasti -pitäisiköhän alkaa downshiftaamaan?


Mitä teidän viikkoon on kuulunut? :)


Ps. Seuraava huikea arvonta lähtee käyntiin, kun 60 lukijaa on täynnä eli jos yhtään nappaa niin liityppä lukijaksi tai kutsu joku kaverisi, jota blogini voisi kiinnostaa tutustumaan... Palkinto on ihana! ;)

40 kommenttia:

  1. Ihana kokonaisuus, vaikka onkin aika perus, mutta silti punainen paita vie ihanasti huomion!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Välillä on kivaa pukeutua ihan simppelisti ja kesää kohden tykkään käyttää enemmän värejä! :)

      Poista
  2. Oi vitsit ihanat balleriinat!! Ulkoasu on kivan yksinkertainen, mutta siinä voisi ehkä olla jotain elementtejä jotka saavat sen erottumaan muista samankaltaisista ulkoasuista. Ja muuten onnea stipendin saamisesta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Stylenobin ballerinat on ihania ulkonäöltään sekä käytettävyydeltään -ei hierrä eikä purista mistään. Onneksi löysin nämä jostain alennusmyynnistä joskus! Haha, tää ulkoasu on mun ikuisuusprojekti ja pikku hiljaa alkaa olemaan sellainen kuin haluan, mutta kiitos palautteesta! :)

      Poista
  3. Paljon onnea stipendin johdosta ja hyvää kesälomaa sulle! :)

    VastaaPoista
  4. Kirjoitat tosi selkeesti ja mukaansa tempaavasti! Oli kiva lukea ja kuvatkin on onnistuneita, oot tosi nätti.:) Taidankin liittyä lukijaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla, että joku tykkää kirjoitustyylistä! Tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista
  5. Ihana asu:) Oot kyllä tosi kaunis:3 Hyvää kesää sulle!

    RadiancePaw

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tykkään yksinkertaisista ja simppeleistä vaatteista -tässä kokonaisuudessa on kivasti väriä! :) Hyvää kesää sulle myös! :)

      Poista
  6. Ihana paita ja ihanan värinen :3 Kiva blogi, miellyttää paljonkin ja kirjoitat hyvin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oij, kiva kuulla! Se on tosi herkullisen värinen! Jos tykästyit oikein kovasti niin tervetuloa seurailemaan! :)

      Poista
  7. Oo.. Ihana tyyli sulla.. toi punainen paita on niin ihanan pirtsakka :)
    Oot kyl hirmu nätti <3

    http://pinksunsparkle.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla, että joku tykkää mun tyylistä! Paita on kyllä yks lemppareista, vaikka onkin sairaan vanha jo! Kiitoksia! :)

      Poista
  8. Oon kans innostunut kirkkaan punaisista paidoista! Onnea stipendistä ja rentouttavaa kesälomaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah mä oon innostunut kaikista kirkkaista väreistä ja kaikki värit vetää mua tällä hetkellä aika lievästi sanottuna kovasti puoleensa. Täytän varmaan kesän aikana vaatekaappini täyteen sateenkaaren väreillä ja syksyllä mietin, että mitäköhän oon oikein kelannut keväällä/kesällä. :D Kiitos paljon ja hauskaa kesää myös sinne!

      Poista
  9. tykkään sun tyylistä! ja rakastan banneria :)<3
    http://elmiiran.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Onnea stipendistä ja nauti lomasta :)
    T.Virpi Mustajärvi

    VastaaPoista
  11. Oiii tykkään tosta topista! Tiiätkö myydäänkö vielä Seppälässä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana! <3 Valitettavasti ei varmaan myydä. Tuo mun toppi on löytynyt Lahden Sykkeen (jo lopetetun) Seppälän aletangosta tammi-helmikuussa 2013 ja hintaa taisi silloin olla jotain 3,00€. Tosin näin aika samanlaisia, mutta eri värisiä toppeja Seppälässä nyt keväällä, että ehkä ei ole mahdoton tehtävä löytää samanlaista tai lähelle samantyylistä :)

      Poista
  12. ihana tuo banneri!:) ja oot hirmu nätti!

    http://everywherewe-go.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Äää, miksei mulla ole tullaista punaista paitaa! Ehdottomasti hankintalistalle :)
    Ja tykkään sun bannerista hurjan paljon!

    http://love-ornothing.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun on nyt pakko hommata tuollainen joku punainen paita! On kyllä asun kuin asun ehdoton väriläiskä ja tuo kirkkaanpunainen väriä on I-H-A-N-A!! :) Kiitos paljon! :)

      Poista
  14. Tiesin jo heti blogin avatessani ja bannerin nähdessäni, että tästä blogista tuun tykkäämään, ja oikeessahan olin! :D tosi kiva blogi, tykkään! :) liityin ehottomasti lukijaks!

    http://sofiaidaanneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo kiva kuulla, että joku tykästyy heti blogiin! Tervetuloa ja toivottavasti nautit myös jatkossa blogin parissa! :)

      Poista
  15. Ihana banneri! Ja kivoja nuo aiemmat hiusten värjäys postaukset. Kirjotat myös tosi kivasti, mukava lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Täytyy ilmeisesti enemmän alkaa tekemään kauneuspostauksia, kun tuntuu, että kaikki tykkäävät niistä! :)

      Poista
  16. Tosi paljon onnea stipendistä! Aivan ihana ulkoasu myös, tykkään erityisesti bannerista :-)

    http://oona-h.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  17. Tuo banneri on tosi hieno! Tykkään sun tyylistä ja kirjotustyylistä :-) Sait uuden lukijan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa kuulla! :) Tervetuloa lukijaksi ja toivottavasti tykkäät myös jatkossa lueskella höpinöitäni!

      Poista
  18. Ihana banneri tosiaan sulla! :-) Kirjotat tosi mukavasti. Ihanan asun oot kyllä valinnu päällesi. :---) Oot niin nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Ihanaa kuulla! :) kiitos paljon ja aurinkoista kesää! :)

      Poista
  19. Wow! Näytät tosi hyvälle :) Ihanan pirteä toppi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja kuin myös! :) Toi toppi on niiiiin kesäinen! :)

      Poista

Kommentit piristävät päivää ja ilman palautetta ei voi parantaa, kiitos! ♥