keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Bloggers' Inspiration Day 2015

Tulin kertoilemaan teille fiiliksiä tämän vuotisesta Indiedaysin Bloggers' Inspiration Daysta, joka järjestettiin lauantaina 25.4. Ravintola Maxinessa Helsingissä -haha tunnelmat tulee about kuukauden myöhässä, mutta parempi sekin kuin ei milloinkaan.. Tällä kertaa olin Satueria-blogin Sadun avecina messissä. -Tarkkasilmäisimmät lukijat ovatkin jo varmasti huomanneet tapahtumassa vierailun, sillä ensimmäinen päivän poikima yhteistyöpostaus on tupsahtanut blogiin jo aiemmin. Kyseisen postauksen löydät täältä.

BID10.2015
BID8.2015

Bloggers' Inspiration Dayn ideanahan on viettää mukava päivä, verkostoitua eri tahojen kanssa, tavata muita bloggaajia ja hankkia yhteistyökumppaneita. Tapahtumakutsu on aina todella mukava saada, sillä päivä on ihan SUPER !! Itse olen ollut vuosien varrella mukana kolmessa päivässä ja päivät ovat olleet vaihtelevasti positiivisen erilaisia.

Ravintola Maxinessa järjestetty päivä oli tarkoitettu ihan puhtaasti verkostoitumiselle, jutustelulle, päivän yhteistyökumppaneiden tuotteisiin, palveluihin ja tarjontaan tutustumiseen sekä rentoon oleskeluun. Maxine tarjosi hulppeat puitteet päivälle, sillä Kampin ylimmistä kerroksista näki Helsingin keskustan yli -terassi ja suuret ikkunat loivat maiseman kanssa henkeäsalpaavan fiiliksen.

BIDS4
BIDS5
BIDS2BID1.2015 BIDS8

Bloggers' Inspiration Dayssa mukana oli monia mielenkiintoisia ja bloggaajille hyödyllisiä yrityksiä -tai ainakin näin lifestyleblogin kirjoittajan näkövinkkelistä. Osa paikalla olleista yrityksistä tarjosi yhteistyömahdollisuutta heti. Näihin yhteistyötarjouksiin tartuin heti ja niistä kuulette myöhemmin lisää. Toisilta pisteiltä sai rahanarvoisia etuja, jotka ovat todella tervetulleita opiskelijalle -hankintalistalla onkin muutama juttu, joihin eduista on hyötyä.

Tänä vuonna positiivisesti yllätti, että porukka oli tosi avointa ja tulikin tutustuttua uusiin tyyppeihin sekä käytyä mielenkiintoisia keskusteluja politiikasta muotiin sekä yleiseen maailmanmenoon. Maxinessa tuohon höpöttelyyn ja rentoon oleiluun oli oikein oivalliset puitteet, sillä rentoja sohvia oli paljon. Aikaakin vapaaseen oleskeluun ja chillailuun oli paljon, sillä harmikseni tänä vuonna päivässä ei ollut luentoja tai työpajoja -yleensä olen osallistunut valokuvaus-/kamerakouluun ja päivittänyt kuvaustaitoja sekä -tietoja. No ehkä ensi kerralla on taas työpajat mukana.

BIDS6 BID9.2015 BIDS3 BIDS7

Mua eniten kiinnosti päivässä Philipsin Lumea IPL -karvanpoistolaite. Tollainen tulisi meille tooodella tarpeeseen. En tykkää sheivata, koska ihoni on herkkä ja punoittaa about vuorokauden sheivaamisen jälkeen. Olisi kätevämpää, kun karvankasvu hidastuisi ja ihokarvat irtoaisivat itsestään. Tuo Lumea käyttää valoteknologiaa, joka on hellävaraista ja auttaa säännöllisen käytön johdosta ihokarvojen irtoamista sekä hidastaa niiden kasvua. Voipi olla, että joskus vielä tuollainen laite kotiutuu meille.

Myöskin kamerat ja objektiivit kiinnostivat todella paljon, sillä minun Olympuksen runko alkaa olemaan kolmisen vuotta vanha ja uusi olisi ehkäpä hankintalistalla. -No runko pelittää vielä hyvin ja on ollut uskollinen kaveri monta vuotta, joten runko ei ehkä lähde vaihtoon, mutta uusia objektiiveja varmasti tulee tässä kesän aikana lisää koristamaan kaappiani. Rakastuin yhteen putkeen Olympuksen pisteellä ja se on pakko saada. Kiinteä polttoväli, valtava valovoima = i like it!

BID4.2015 BID6.2015 BIDS9 BIDS11 BID3.2015

Fingerfoodsit olivat oikein maukkaita ja niitä oli riittävästi. Tällä kertaa käytiin Satun kanssa kahvilla ennen tapahtumaa, joten hirvittävän nälkäinen en ollut. Tuli kuitenkin maisteltua kaikkea ja rakastuttua uusiin makuihin. Ehdottomia suosikkejani fingerfoodseissa oli miniluumutomaatit, jotka olivat täytetty juustolla, leipänen parmankinkulla, marjaisa pannacotta ja cupcaket. Om nom nom! Pitäisi pitää joku päivä piknik ja tehdä itse hyvät fingerfoodsit mukaan... Ehkäpä päivästä sai sillekin puolelle ideoita. ;) Pakko sanoa, että Indiedaysin tapahtumien tarjoilut eivät ikinä petä.

Ps. Jos vielä pohdit mitä teet booliksi esimerkiksi valmistujaisjuhliin niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan Rustiikkia, jonka ohjeet ovat tuossa viimeisessä kuvassa. Ihanan raikas ja kesäisen pirskahteleva booli!

BIDS12 BID2.2015 BID11.2015 BIDS1 BIDS10

Myöskin pienelle hemmottelulle oli varattu oma paikkansa, sillä Blue Lagoonin tytöt tekivät meille päivän vieraille minikäsihoitoja, joko käsihieronnan tai kynsien lakkauksen. Itse kävin lakkauttamassa kynnet, sillä olen todella laiska lakkailemaan itse kynsiä -hidasta puuhaa, ei ole tarkoitettu mulle..

Tämä päivä tuli oivasti keskelle kiireistä kevättä ja sain vähän nollailtua aivoja. Ihanan erilaista ja arjesta poikkeavaa vaihtelua! Me kyllä nautittiin Satun kanssa täysin siemauksin päivästä sekä päivän antimista.

Toivottavasti muillakin oli mukava ja antoisa päivä! :)

14 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Näyttääpä herkulliselta noi syötävät :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät! :) noi kaikki syötävät oli tosi hyviä -olis kyllä helpompaa, että noissa ei lukisi mitä niissä on niin söisi ennakkoluulottomammin kaikkea ja uskaltaisi maistella :)

      Poista
  2. Oi näyttää tosi kivalta!

    http://jessicahogsten.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla on aina tosi kivaa ja porukkakin on mukavaa! Kannattaa tulla paikalle, jos kutsu käy -muissakin blogitapahtumissa on kyllä mahtia käydä! :)

      Poista
  3. Ihanan näköisiä herkkuja oli siellä näköjään tarjolla, ja tykkäsin noista kuvista tossa postauksessa! :)

    www.lifeofffangirl.blogspot.fi (käy kommentoimassa takaisin? kiitos paljon :3)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka oli kyllä maittavaa ja juomapuolikin oli kunnossa, tosin me juotiin todella vähän, koska ei tehnyt mieli. Kiitos paljon ja kiva, että tykkäät :)

      Poista
  4. Oi miten kaunis banneri sinulla onkaan! Tosi ihana idea moinen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo ihanaa kuulla, että joku tykkää! Kaunis ja iso kiitos!:)

      Poista
  5. Kiitos blogissani vierailusta. Ihana päivä tällainen, unelma, että itsekin vielä joskus pääsisi!

    Liian vähän leluja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään! Tää on kyllä ihan huippupäivä kerran puolessa vuodessa. Ihanaa mennä rentoutumaan samanhenkisten ihmisten seuraan ja hakemaan inspiraatiota. :)

      Poista
  6. wouu tosi kivoja kuvia oot ottanut tuolta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo tuli pikkasen vaihteeksi kuvailtua! :)

      Poista
  7. Blogisi vaikuttaa tosi kivalta! Jään ehdottomasti seurailemaan sun kuulumisia :) Ps. Tykkään kuvistasi, ihanan selviä ja raikkaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että tykkäät! :) Tervetuloa seurailemaan ja toivottavasti myös jatkossa tykkäilet sisällöistä! :) Kiitos mielettömästi!

      Poista

Kommentit piristävät päivää ja ilman palautetta ei voi parantaa, kiitos! ♥