tiistai 28. huhtikuuta 2015

The Liebster Award

liebster-award-main

Jei, sain ensimmäistä kertaa bloggaajana jonkin palkinnon! The Liebster Award on tuttu pienten blogien palkinto, jota monta vuotta olen odottanut ja kuolannut -no nyt, vihdoinkin sen sain! Suuret kiitokset Tätäkö on ainutkertainen? -blogin bloggaaja A:lle, joka palkitsi ja haastoi blogini The Liebster Awardiin mukaan.

Ideanahan The Liebster Awardissa on saada näkyvyyttä pienemmille, alle 1000 lukijan blogeille. Haastepostauksessa on tarkoitus kertoa itsestään 11 faktaa ja vastata 11 kysymykseen, jotka haastaja on keksinyt. Tämän jälkeen haasteen saajan on keksittävä 11 kysymystä, jotka haluaa kysyä haastamiltaan 11 bloggaajalta.



Säännöt:
1. Postaa The Liebster Award -haaste blogiisi.
2. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tämän haasteen ja linkkaa hänen bloginsa.
3. Kirjoita 11 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Vastaa haastajasi esittämään 11 kysymykseen .
5. Keksi omat 11 kysymystä.
6. Haasta 11 bloggaajaa, jolle tahdot antaa The Liebster Award -palkinnon.
7. Kerro mukaan haastetuille bloggaajille haasteesta.



11 Faktaa minusta

kevät2

1. Olen syntynyt saamelaisten kansallispäivänä, vaikka nimeni ei kyseiseen päivään tai saamelaisiin mitenkään liity.

2. Halusin pienenä hävittäjälentäjäksi tai presidentiksi -tällä hetkellä olen lähempänä presidenttiä kuin hävittäjälentäjää urasuunnittelussani.

3. Tanssin aina yksin ollessani kotona. Musiikilla ja taidolla ei ole väliä, mutta tanssiminen on kivaa -toivon ettei kukaan koskaan näe omaa showtani..

Sallayo9

4. Oikeasti en tiedä mikä musta tulee isona tai mitä haluaisin tehdä työkseni, sillä minua kiinnostaa lääketiede, viestintä, kauppatieteet, ruoka, politiikka ja sairaan moni muu asia. Taidan olla ikuinen opiskelija, joka käy töissä ja opiskelee -sinne meni hyvät eläkkeet, hei hei...

5. Omistan 19-vuotiaan kissan, joka on elämänsä kunnossa.

6. Asun paikassa, johon kesäöisin kuuluu lehmien ammuminen eli kirjaimellisesti asun maalla.

stipendi

7. Sain ensimmäisen stipendini vasta lukion 2. vuosikurssilla -kyllä sitä stipendiä olikin pitkään odotettu.

8. Olen melko järjestelmällinen ihminen esimerkiksi erilaisten juttujen suunnittelussa ja aikatauluttamisessa -mulla menevät hermot ihmisiin, jotka sössivät aikataulujen ja suunnitelmien kanssa.

ratska

9. Lempipaikkani Lahdessa on Radiomäki, sillä sieltä näkee koko kaupungin ja se on äärimmäisen kaunis pimeällä, kun koko kaupungin valot loistavat ympärillä.

10. Mulla on ajokortti, mutta en todellakaan osaa ajaa manuaalivaihteista autoa. Liikenteessä kyllä pärjäisin, koska osaan liikennesäännöt, mutta manuaalivaihteinen auto, hyi yök. Pitäisikö sellaista osata ajaa? 

11. Olen oikeasti laiska ja lykkään kaikkia ikäviä asioita aina deadlineen asti -pois mielestä, pois päiväjärjestyksestä.

Minulle esitetyt 11 kysymystä

kahvilarenesanssi

1. Kerro kolme asiaa, jotka ovat piristäneet sinua tänään.
- Mun ihana työkaveri, joka keitti mulle teetä, kun meinasin paleltua kuoliaaksi., Työssäoppimista on takana jo kuukausi -hitsi, että aika menee nopeasti ja tällä viikolla on vappu, jolloin pääsee heilumaan brunssille lakki päässä.

2. Mikä on unelmiesi ammatti? Mikä siinä kiehtoo?
- Ehkä tällä hetkellä yrittäjä, koska en tiedä mitä isona haluan tehdä. Yrittäjyydessä kiehtoo vapaus päättää asioista, toimialasta, mitä haluaa tehdä, mihin aikaan ja millaisin tuloksin. Yrittäjyys on aika vapaata toimintaa -tosin lait, verotus ja asiakkaiden tarpeet säätelevät yrittäjyyttä paljon.

3. Mitä toivoisit olevan toisin elämässäsi?
- Tällä hetkellä en toivoisi minkään olevan toisin elämässäni, sillä koitan elää niin kuin haluan. Tietysti aina voisi olla enempi rahaa, vapaa-aikaa ja kaikkea, mutta hetkessä eläminen on parasta ja tämä on nyt mun elämä -ehkäpä vuoden päästä elämä on eri mallillaan.

Miisu1

4. Mikä eläin olisit? Miksi juuri se?

- Olisin kissa, sillä kissat ovat nautiskelijoita isolla N:llä. Saisin nukkua päivisin ja valvoa öisin, rapsutuksia sekä hellyyttä paljon ja elämä olisi loppujen lopuksi aika chilliä!

5. Huolestuttaako ilmastonmuutos? Teetkö itse asian eteen jotain - hyvää vai pahaa?

- No jaa.. Itse en oikein usko ilmastonmuutokseen, sillä suuria lämpötilavaihteluita on ollut kautta historian. Suomessakin on joskus vallinnut trooppinen ilmasto ja sitten taas muutama tuhat vuotta sitten täällä vallitsi jääkausi. Mun mummo on myös kertonut lämpimistä talvista, joita on ollut 1930 ja -40-luvuilla, jolloin järvetkään eivät ole jäätyneet Savossa. Tietty se on huolestuttavaa, että napajäätiköt sulavat kovaa vauhtia. Enemmän uskon siihen, että ihmiskunta tappaa itse itsensä jollakin bakteerilla, viruksella, atomipommilla tai biologisella sodankäynnillä.

No siis jos puhutaan tästä ilmastonmuutoksesta niin mä olen varmaan aika ilmasto ystävällinen, kun ostan suurimman osan vaatteista kirpputorilta, kuljen julkisilla ja omilla jaloilla paljon.

6. Mikä on elämäsi motto?


- Jokainen suljettu ovi avaa ainakin kymmenen uutta ovea.

weekend11

7. Millainen on lempiasusi? (kuva tai selostus)

- Ääh!! Mulla vaihtelee lempiasu mielen ja päivän mukaan!
Tällä hetkellä mun lempiasu olisi vaaleansiniset boyfriend-malliset farkut tai jeggingsit,
vaaleasävyinen -ehkä beige, rosa tai valkoinen sifonkipaita, joka olisi vähän löysä ja joku kiva bleiseri siihen päälle -tai menisi nuo ilman bleiseriäkin. Toivottavasti joku tajusi mitä yritän selittää, haha!

8. Mitkä kolme adjektiivia kuvaavat sinua parhaiten?

- Tempperamenttinen, sosiaalinen ja puhelias.

9. Mitä erilaisuus merkitsee sinulle?

- Erilaisuus on rikkaus. Vihaan samanlaisuutta ja sitä, että ihmiset yrittävät olla toistensa kopioita. Erilaisuus on tietynlaista asennetta ja tosi persoonallista. Jokaisella meillä on omat vahvuutensa ja niitä pitäisi uskaltaa hyödyntää. Mun mielestä on tosi tylsää ja surullista, että ihmisiä kategorioidaan tiettyjen asioiden perusteella ja arvostellaan siltä pohjalta.


weekend5

10. Mikä on outo piirteesi tai tapasi?

- Ööö.. Mun outo piirre on varmasti se, että menen ihan minne vain pitkäkseni tai istumaan hyvään asentoon niin nukahdan melkeinpä heti. Outoina tapoina on varmaan kaiken oikeasti ruman kuvaaminen, sillä ne ovat musta erittäin kauniita kuvauskohteita.

11. Mikä sinua viehättää bloggaamisessa?
 - Rakastan kirjoittamista ja valokuvaaminen on kivaa. Blogimaailma on ihan erilainen ja näkee erilailla asioita, kun miettii mistä voisi kirjoittaa tai tehdä joitakin asioita. Bloggaamisessa on kivaa vuorovaikutus, jota käydään lukijoiden ja muiden bloggaajien välillä. Bloggaamisen kautta olen saanut paljon ystäviä ja tuttavia. Aikalailla tämä koko paketti viehättää bloggaamisessa.

24.8.sunnuntai3


11 kysymystä bloggaajille, jotka haastan mukaan

1. Mikä on luottokosmetiikkatuotteesi?
2.  Jos saisit matkustaa mihin tahansa niin minne matkustaisit, miksi ja kenen kanssa?
3. Onko sinulla jotakin erityislahjakkuutta?
4. Mistä urheilulajista pidät? Perustele.
5. Millaiset ovat päivittäiset kauneusrutiinisi?
6. Millainen olisi unelmiesi auto? Merkki, malli, väri?
7. Mikä on lempipaikkasi kotikaupungissasi tai -paikkakunnallasi?
8. Mitkä ovat tämän hetken 3. lempibiisiäsi?
9. Mikä on luottovaatekappaleesi/-vaate?
10. Jos joutuisit syömään loppuelämäsi vain yhtä ruokaa niin mikä tämä ruoka olisi?
11. Kerro yksi asia, jonka aiot toteuttaa tulevana kesänä 2015.


Haastan mukaan
Satueria -blogin Sadun
Janni Julia -blogin Jannin
Fun, Fitness and Fashion -blogin Camin
My Personal Galaxy -blogin Saran
Karhupoikani KoDA -blogin Kuun
Better Late Than Never -blogin Essin
Super Pläjäys Pakkaus -blogin Lotan
Simplethings -blogin Annan
Spread your wings -blogin Janican
VIIVIVILJAA -blogin Viivin
Petra Janica -blogin Petran

Peace and love! Älkää haastetut vihatko mua! Olette mahtavia!

Kuva lainattu: 1.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää ja ilman palautetta ei voi parantaa, kiitos! ♥