Miitissä siis tutustuimme toisiimme, juttelimme, kuvailimme, jaoimme ideoita ja hengailtiin. Koko päivä oli todella onnistunut, rento ja mukava -poislukien ruokailukokemustamme eräässä lahtelaisessa ravintolassa miitin jälkeen, jossa asiakaspalvelu oli nollissa eikä hyvä ruokakaan korvannut tätä erittäin huonoa asiakaspalvelua.
Suurinosa miittiin osallistujista oli mulle ennestään tuntemattomia bloggaajia, sillä miitti oli suunnattu lähinnä kauneus- ja kynsibloggaajille, jonne tulin vähän genrejen ulkopuolelta kuokkimaan sekä fiilistelemään. Sain ainakin paljon uusia inspiraatioita -kynsiin on tullut taiteiltua vaikka mitä ja ehkäpä meikkitutorial -videoitakin tai muita videoita alkaa vilkkumaan blogissa, kunhan uskaltaudun niitä kuvaamaan ja editoimaan.
Kokoonnuimme porukan kanssa luonnonkosmetiikkaa myyvässä Bona Valeressa, jossa meille tarjoiltiin ihania gluteiinittomia ja terveellisiä herkkuja, puolukanlehtiteetä ja kahvia, nam nam!
Pääsimme myös testailemaan ja kyselemään myytävistä tuotteista, jotka tosin ennestään on minulle hyvinkin tuttuja -kokemuksia voit lukea lisää täältä ja täältä. Teimme itsellemme käsi- tai jalkahoidon kera eteeristen öljyjen, vartalonkuorintasokerien ja ihanan sheavoikäsivoiteen -me tosin Satueria -blogin Sadun kanssa teimme käsihieronnat toisillemme, joten rentouduttua ja nautittua tuli ihan olan takaa.
Meidän päivä siis alkoi todella rennoissa merkeissä luonnonkosmetiikan ja hemmottelun parissa. Tuossa käsihoitopöydän ympärillä jo tutustui mukavasti uusiin ihmisiin ja sai juttua aikaan kosmetiikasta sekä muista bloggaamiseen liittyvistä asioista.
HOX HOX!! Bona Valere halusi tarjota meidän miittiläisten lukijoille alennuskoodin, jolla saat 20 % alennuksen normaalihintaisista tuotteista koodilla Suvi2015. Koodi on voimassa 31.8.15 asti ja sen voi käyttää sekä nettikaupassa että itse liikkeessä kertomalla kassalla tuon koodin. Myöskin postituskuluista on nyt huima kesätarjous ja paketti lähteekin matkaan 2€, jos et pääse paikan päältä tuotteita ostamaan.
Seuraavana suuntasimme vierailulle Bm Internationalille, joka maahantuo O.P.I:n kynsilakkoja, -tuotteita sekä käsienhoitotuotteita.
Ensiksi pääsimme kuulemaan kynsilakkauutuuksista ja syksyn tulevista trendeistä sekä väreistä. Esittely oli ehkä hiukan ylilentoinen itselleni, sillä en ole valitettavasti tutustunut kynsilakkamaailmaan ja merkkiin niin hyvin, että olisin pysynyt kaikessa mukana -my bad, myönnetään. No keskityin tän esittelyn aikana lahjakkaasti naposteluun, sillä tarjolla oli pientä purtavaa. Syömisenhän mä osaankin hyvin! Olen enemmän ollu tähän asti rakennekynsi-ihmisiä ja tehnytkin niitä muutaman vuoden, joten kynsilakkamaailmasta olen aivan out. Allergisoitumisen myötä enemmän on alkanut kiinnostamaan lakat, sillä ainakaan tällä hetkellä en voi kuvitella käyttäväni rakenteita kynsissä.
Pienen luennon jälkeen pääsimme kynsilakkaparatiisiin, jossa shoppailu- ja ihmettelyaikaa oli järjestetty ihan kiitettävästi. Saimme lakoista ja voiteista sekä muista O.P.I:n tuotteista mukavat alennukset, joten lompakko keventyi huomattavasti, kun pussiin tuli kerättyä vaikka ja mitä -ei ainakaan hetkeen kynsilakat ja käsivoiteet lopu tältä tytöltä kesken. Tuolla liikkeen puolella tuli olo, että kaikkea on saatava, väristä viis, kun kaikki näyttävät niin herkullisilta.
Mun on ehkä vielä joku kaunis päivä käveltävä uudelleen tuonne liikkeeseen ja kotiutettava muutama mieltä kaihertava kynsilakkasävy kotiin muun muassa kuvassa näkyvä O.P.I Mustang collection Girls Love Ponies -karkkimaisen pinkki kynsilakka. Joo ja myös 50 Shades Of Grey collectionin tietyt lakkasävyt kiehtovat mua hyvin paljon, joten niitäkin on ehkäpä saatava...
Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä menimme viettämään iltaa Trion Glitteriin, jossa meitä odotti taas hyvä syötävä ja juotava -haha, musta tuntuu, että kuvailin vaan koko päivän vaan ruokaa ja keskityin syömiseen. Onneksi Glitterissä oli tuollaisia kesäisiä kevyitä herkkuja tarjolla.
Meille oli järjestetty Glitterissä hiustuotteisiin tutustumista kampauskilpailujen parissa. Tehtiin kampauksia toisillemme. Itse olen sen verran rähmäkäpälä, joka vihaa hiustenlaittamista, joten hiukan pelotti ryhtyä haasteeseen, eikä ideoitakaan löytynyt. Tarrasin siis hiusoppaaseen, josta sain idean, että teen Satueria -blogin Sadulle kalanruotoletin, heittelen kukkia tai helmiä jonnekkin hiuksiin ja sitä rataa. Mun mielestä tuo Sadulle tehty kampaus onnistui todella hyvin ja siitä tuli sellainen kuin ajattelin -kesäinen sekä rento. Kalanruotolettiä en olisi osannut letittää ilman Glitterin kalanruotoletitystyökalua, jolla letittäminen oli toooodella helppoa. Satu teki mulle myös kukallisen lettikampauksen, jossa koko pään kiertävänä "pantana" oli letitettynä omat hiukseni. Tykkäsin kovasti tuosta kampauksesta.
Pääsimme myös tutustumaan Glitterin muuhun valikoimaan ja ihaniin koruihin. Minut on hurmannut tuo Glitterin hiustuotevalikoima, sillä sieltä löytyy lähes mitä vain. Tottakai korutkin ovat kivoja ja itselle mukaan tarttuikin korvikset sekä kalanruotolettityökalu kotiin viemisiksi.
Pääsimme myös tutustumaan Glitterin muuhun valikoimaan ja ihaniin koruihin. Minut on hurmannut tuo Glitterin hiustuotevalikoima, sillä sieltä löytyy lähes mitä vain. Tottakai korutkin ovat kivoja ja itselle mukaan tarttuikin korvikset sekä kalanruotolettityökalu kotiin viemisiksi.
Meillä oli todella mukava päivä kaiken kaikkiaan ja oli todella piristävää tutustua muihin ruudun takana nököttäjiin! Kiitos kaikille mukana olleille, järjestäjille ja yrityksille, jotka osallistuivat päiväämme.
Goodie bagin sisällöstä ja ostoksista on tulossa vielä oma postauksensa. Saatiin pienet pussukat mukaan Bona Valeresta, O.P.I:lta ja Glitteristä. Yhteistyökumppaneina meidän miitissä oli myös Hurraw Suomi, LivBox ja Miss Lis, jotka olivat lahjoittaneet meille pienet yllärit! :)
Voi että tää sun blogin ulkoasu ja varsinkin banneri on aivan ihana!!<3 Ja oot tosi nätti:)
VastaaPoistahttp://suvimyllymaki.blogspot.fi/
Olet tosi kaunis! :) Tosi ihanan kesäisiä kampauksia!! :)
VastaaPoistaoho oonpa mä hehkeenä :D
VastaaPoista