Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vila. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. marraskuuta 2013

Indiedays Inspiration Day Goodie bags

Hienosti unohdin laittaa nämä kuvat goodie bageista, jotka saatiin tuolta Indiedays Inspiration Daysta, joten tehdäämpä näistä sitten oma postauksensa. Varsinaiseen päivästä kertovaan postaukseen pääset tästä.

Goodiebag

Saatiin tällainen mukava goodie bag päivän päätteeksi. Goodie bagista löytyi Inspiration Day:n yhteistyökumppaneiden tuotteita. Bageja oli erilaisia ja itselleni sattui tällainen, josta löytyi Vilan juomapullo, Instrumentariumin linssien puhdistusneste ja liina, Vichyn Idealia kosteusvoide, Vaasanin ruisnachoja, jotka ovat jo syöty tähän kuvaan mennessä sekä Sim:n Forme hiusten hoitovoide ja Young face mask -kasvonaamioita 12 kappaleen paketti. Lumenen Natural Code kynsilakan haalin mukaani Onlyn pisteeltä, joten se nyt ei varsinaisesti bagiin kuulu.

Vilan juomapullo on ollut jo ahkerassa käytössä, sillä se on mun mielestä aivan älyttömän makea. Vettä pitäisi juoda se 2 litraa päivässä ja itselläni ainakin jää tuo veden juonti aika vähiin. Valmennusopin kursseilla opin, että jos pitää vesipullon mukana kaikissa päivän jutuissa esimerkiksi oppitunneilla niin kroppaa tulee nesteytettyä tarpeeksi. Nyt on siis tavoitteena juoda se pari litraa päivässä.

Instrumentariumin linssien puhdistussetti tuli tarpeeseen, sillä itselläni on rillit ja aina ei ole mahdollisuutta päästä pesemään niitä juoksevan veden alle. Setti tulee varmasti kulkemaan mukanani laukussa ja matkoilla.

Vaasanin Ruisnachot olivat niin hyviä, etteivät ne ehtineet edes kuviin ja toinenkin pussi ruisnachoja, jotka kaupasta kotiin raahattiin on jo syöty. Suosittelen kaikkia lämpimästi maistamaan noita herkkuja!

Vichyn Idealia kosteusvoide tulikin jo LivBoxin mukana, mutten ole vielä ehtinyt testata sitä. Idealian tuotelinja on tarkoitettu hieman vanhemmalle iholle ja ei ole omalle iholleni mikään ihanteellisin sarja, mutta kokeilen kuitenkin. Siirryn sitten muihin Vichyn tuotelinjoihin.

Sim:n Forme hiusten hoitovoide tuli ihan tarpeeseen, sillä mun hiukset ovat alkaneet sähköistyä ja kuivua ihan sairaasti, kun ilmat on alkanut viiletä. Tuntuu ettei hiusöljykään auta tähän kuivumiseen, joten hoitovoidetta täytyy alkaa pikkuhiljaa testailemaan. Nuo young face mask -kasvonaamiotkin pääsevät pian kovaan testiin. Tykkään nimittäin käyttää kasvonaamiota kerran pari viikossa.

goodibag2 Goodiebag3

Cloettan goodie bagista paljastui aivan hirvittävä määrä hyvää! Näin karkkinarkomaanille tää goodie bag oli ehdottomasti suuri ilonaihe! Mun omia suosikkeja tuosta paketista ehdottomasti olivat TV Mix Fantasyt ja Hopea Toffeet. Ai niin! Rakastan myös purkkaa, joten purkkapussitkin tulivat tarpeeseen. Ah, nam!!

Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille näistä kivoista, pienistä lahjoista!

torstai 31. lokakuuta 2013

Lähdetään kauas pois, sinne missä on lämmin..

ruokaa
syksy1
syksy8
syksy9
//Takki VILA//Huivi BALMUIR//
//Sifonkipaita VILA//Toppi GINA TRICOT//
//Jeggingsit DR.DENIM//Kengät SPIRIT//
//Kaulakoru GUESS//
Tää syksy on kyllä bloggaajalle yhtä juhla-aikaa, kun ulkona tulee tosi aikaisin pimeää, on kylmä, sataa ja tuulee ihan hirvittävästi. Tällä hetkellä en edes omista kuvaajaa, joka pystyisi ottamaan asukuvia, joten kameranjalusta kainaloon ja pihalle. Pahoittelen siis huonohkoja asukuvia..

Mulle on iskenyt ihan hirvittävä syysmasennus juurikin kylmän ilman takia. Koko ajan on harmaata, pimeää ja sataa, hyi! Tuntuu siltä ettei oikein jaksaisi tehdä mitään ja kaikki tärkeät hommat jääkin tekemättä tai teen ne sitten kuin on pakko eli deadlinea edeltävänä iltana/yönä kauheassa stressissä. Tämä kaamosaika väsyttää mua oikeasti ihan sairaasti. Yleensä en kärsi tummista silmänalusista. Kappas tänä aamuna peilistä tuijottikin pandakarhu, vaikka nukuin lähes 10 tunnin yöunet. Tulispa jo kesä tai pääsisi edes johonkin lämpimään pariksi viikoksi! Onko teillä hyviä vinkkejä kaamosväsymyksen ja -masennuksen lievittämiseen? Itse ajattelin kokeilla jotakin detox-kuuria, jotta saisin tasapainoitettua elimistön paremmin toimivaksi, jos väsymyskin vähenisi samalla.

Kärsin myös lähes koko ajan hellyydenkipeydestä ja olisi ihanaa, jos iltaisin voisi käpertyä jonkun kivan miehen kainaloon kotisohvalle katsomaan telkkaria. 2,5 vuoden sinkkuilukin ottaa pikkasen pannuun suoraan sanottuna näin syksyllä. Ei sillä ettenkö olisi 2,5v. tapaillut ketään tai vastaavaa, mutta siis mitään vakavampaa ei ole syntynyt. Tähän sinkkukriiseilyyn voi toki olla toinenkin syy kuin kaamos. Mulla on tullut pieni paniikki, että mitäköhän sitä elämällään tulevaisuudessa tekisi. Koulua on noin kuukausi jäljellä, enkä tiedä yhtään mitä ja minne lähtisin jatko-opiskelemaan, asunko vielä kotona vai muutanko omaan kotiin yms. kaikkea pientä kriiseilyn aihetta. Tuntuu, että elämässä on vähän liikaa liikkuvia palasia tällä hetkellä ja tietysti poikaystävä voisi vähän tasapainottaa elämää, koska meillä voisi olla yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia.

Mutta nyt lopetan mun ärsyttävän teiniangstailun ja masistelun!

Näin eilen pitkästä aikaa parasta kaveriani Satua ja päätettiin suunnata Amarilloon syömään. Yleensä nähdään lähes päivittäin tai ainakin pari kertaa viikossa, mutta viimeisestä näkemisestä oli nyt venynyt lähes 3 viikkoa erinäisten menojen sekä lomien takia. Syömisen lomassa vaihdettiin hieman sekavat kuulumiset, sillä 3 viikossa on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Suunniteltiin myös tulevia reissuja sekä heitettiin posketonta läppää.

Amarillossa söin laittoman hyvän kanahampurilaisaterian. Tuo ateria oli kyllä mulle ihan liian iso, mutta  pakkohan se oli syödä, koska se oli liian hyvää. No nyt kärsin vieläkin ahmimisen aiheuttamasta huonovointisuudesta ja vatsakivuista.

Tykkäsin kovasti tuosta mun asusta, sillä valkoinen sifonkipaita sopii mielettömän hyvin mustien jeggingsien sekä korkokenkien kanssa yhteen. Sitä paitsi asukokonaisuus näytti kivan rennolta, mutta silti asialliselta. Mitä mieltä olette? :)